We Will Rock You

Hinta: 89.00 € / 79.00 € / 59.00 € / 39.00 € / 79.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Touko-kesäkuulle suunnitellut esitykset on pandemiatilanteen vuoksi jouduttu siirtämään elo-syyskuulle 2021.

Queenin musiikkiin pohjautuva We Will Rock You -musikaali saa ensi-iltansa Helsingin Jäähallissa 19.8.-4.9. 2021

Musikaali on kirjoitettu ja luotu Queen-yhtyeen suurimpien hittien ja sanoitusten ympärille, ja se esitetään nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Näyttämölle nousee Suomen kirkkaimpia tähtiä!

Musikaali sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maapalloa hallitsee yksinvaltias. Tyranni on kieltänyt live-musiikin esittämisen ja rock-musiikki on kokonaan kadonnut. Kaikki eivät kuitenkaan halua sulautua massaan. Valtavirtaa vastaan uivat lempiväiset Galileo ja Scaramouche taistelevat vapaan ajattelun, muodin ja erityisesti musiikin puolesta. Kun Queenin kitaristin Brian Mayn kitara lopulta löytyy, rock-musiikin henkiin heräämistä ei estä enää mikään.

Kansainvälisen tason huippumusikaali We Will Rock You on säkenöivä ilotulitus live-musiikkia, tähtiesiintyjiä, toinen toistaan vauhdikkaampia tanssinumeroita ja unohtumattomia rock-kappaleita. Syksyllä rokataan – tavataan Helsingin Jäähallilla!

Esityksen kesto n. 2h45m sisältää väliajan.

*  *  *

Touko-kesäkuulle suunnitellut esitykset on pandemiatilanteen vuoksi jouduttu siirtämään elo-syyskuulle.

Lipun jo ostaneet pääsevät lipullaan samalle istumapaikalle Helsingin jäähallissa, ainoastaan esityspäivä muuttuu. Esityksiä löytyy kalenterista syyskaudella runsaasti. Mikäli lipullesi osoitettu uusi esityspäivä ei sinulle sovi, voit olla yhteydessä Lippupisteeseen esityspäivän vaihtamisesta tai lipun peruuttamisesta viimeistään 23.4.2021 klo. 17.00 mennessä. Tämän päivän jälkeen lähetettyjä pyyntöjä ei enää huomioida. Molemmissa tapauksissa, olethan yhteydessä Lippupisteeseen järjestelyjen tekemiseksi.

Muutospyyntöjen osalta lähetäthän sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@lippu.fi ja kerro mihin esitykseen haluat lipun siirtää tai jos haluat perua sen. Kirjoitathan viestin otsikkokenttään ”We Will Rock You” – näin asiakaspalvelu saa pyyntösi käsiteltyä mahdollisimman nopeasti.

Voit myös olla yhteydessä puhelimitse numeroon: 010 633 1030.

Ostamallasi lipulla pääset nauttimaan upeasta musikaalielämyksestä alkusyksystä!

********

Tapahtumapaikka / Venue

Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa valitsemassasi palvelussa:

(Translate page)

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.

Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI

Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen
Lue lisää

Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää

Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää

Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää

Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää

Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää

Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää

Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää

Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää

Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää

Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää

Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää

Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää

Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää

Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää

Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää

Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää

Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää

Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää

Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää

Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää

Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää

70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää

Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä

Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät

Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää

Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu

Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää

Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää

Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää

Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää

Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)