Liiga: HIFK - Kärpät (peruttu)
Liigaottelu: HIFK - Kärpät
HIFK ilmoitti 31.3. Liigalle ja Kärpille, ettei se pysty osallistumaan 6.4. otteluun. Poikkeussäännön mukaisesti joukkue merkitään hävinneeksi ottelun.
Liigassa on jouduttu ottamaan käyttöön poikkeussääntöjä tällä kaudella. Liigahallitus on päättänyt myös poikkeussäännöstä sellaisessa tilanteessa, että joukkue ei tartuntatautiviranomaisen määräämän karanteeniajan jälkeen ole kykenevä pelaamaan runkosarjaohjelmassa seuraavaa tai seuraavia sille merkittyjä otteluita. Päätöksen mukaan viranomaisen määräämän karanteeniajan jälkeen otteluita ei voida enää peruuttaa, vaan joukkueen on luovutettava ottelu vastustajalle, ja joukkue merkitään hävinneeksi 0-1.
Sarjapisteet jaetaan tuloksen mukaisesti. Joukkue voi luovuttaa ottelun ainoastaan lääkärin ilmoittamasta painavasta syystä ilman muita seuraamuksia.
HIFK:n joukkueessa todettiin maaliskuun aikana useampia koronavirustartuntoja ja joukkue oli karanteenissa 14 vuorokauden ajan. Karanteeni päättyi 27.3. HIFK:ssa oli suuri määrä sairastuneita pelaajia eikä heidän toipumisensa ole edennyt niin, että HIFK kykenisi pelaamaan kyseisen ottelun.
Emme voi vaarantaa pelaajiemme terveyttä ja siksi emme pysty osallistumaan tiistain otteluun, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.
Uutinen Liigan sivuilla
SM-liigan tuoreimmat uutiset
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |

































