ibe, Cavallini & Shrty
ibe Cavallini & Shrty
Iben kehitysvauhti on ollut hurja. Reilussa kolmessa vuodessa ibe on noussut artistiksi, jolle ehdokkuudet Emma Gaalassa on realismia. Suosio on jo nyt niin suurta, että kesällä 2021 hänet nähdään festivaalien isoimmilla lavoilla. Kaikki saavutukset ibe on ansainnut uskomalla omaan tapaansa tehdä helposti lähestyttävää, mutta samalla kunnianhimoista ja aikaansa edellä olevaa musiikkia. Luottotuottajat EM ja My Friend Marla pitävät huolen siitä, että biittien taso pysyy kautta linjan korkeana.
Iben musiikkivideo "e-girl"
Cavallini lukeutuu suomalaisen uuden afromusiikin pioneerien kirkkaimpaan kärkeen. Soundeissaan Cavallini yhdistelee R&B:tä, afroa ja melodista träppiä.
Aiemmin Cavallini & Shrty duon toisena osapuolena tunnettu artisti kokeilee siipiään nyt soolona ja avasi julkaisupelin ”Klikkaa” singlellä kesällä 2020 yhdessä Blacflacon kanssa. Sittemmin artistilta on kuultu ”Bussdown” single yhdessä Le Fvbeloksen kanssa sekä tuorein julkaisu ”Kiitollinen”, jossa mukana oli Sexmane. Täyspitkää debyyttialbumia odotetaan saapuvaksi 2021 vuoden kesän aikana.
Cavallini - Bussdown ft. Le Fvbelos -musavideo
Stoan musaklubeilla rouhaistaan lupaavien nousevien artistien ja uusien tyylisuuntien musamaastoa. Stoan Black Boxissa ilmatilan täyttää kerran kuussa valtavirran ulkopuolelta poimittu musiikki ja valovoimaansa nostattavat artistit. Kuuntele huomisen musaa Stoassa jo tänään!
https://www.stoa.fi/
Jokaisen artistin striimauskeikan kesto n. 30 min.
https://www.facebook.com/ibe1999
https://www.facebook.com/CavalliniShrty
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































