Katatonia (Swe) & Sólstafir (Isl) K-18
KATATONIA JA SÓLSTAFIR SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Kaksi arvostettua melankoliamestaria lähtevät yhteiskiertueelle Eurooppaan. Ruotsin metalliskenen etukaartiin lukeutuva Katatonia ja islantilainen, post rockin ja metallin välimaastossa operoiva Sólstafir saapuvat perjantaina 21. tammikuuta Tampereen Tullikamarille ja lauantaina 22. tammikuuta Helsingin Kulttuuritalolle.
Molemmat yhtyeet ovat vaalineet yli neljännesvuosisadan ajan emotionaalista yhteyttä, jonka heidän musiikkinsa luo kaiken muun ylle. Heidän maailmassaan ’heavy’ on luonnonvoima, missä kehitys tapahtuu sisältä päin muuttamalla musiikin melkein tunnistamattomaksi alkuaikojen äärimetallista.
BBC:n kuvaus Katatonian ”mahtipontisesta, majesteetillisesta kauneudesta" sopii kuvastamaan molempia yhtyeitä. Ei liene sattumaa, että The Guardianin kuvaus Solstafirsta on yhtälailla osuva: "täydellinen uppoutuminen on pakollista".
Vuonna 1991 Tukholmassa perustettu Katatonia lukeutuu yhtyeisiin, joka on vuosi vuodelta vaikeampi lokeroida johonkin tiettyyn genreen. Bändin musiikki on yhdistelmä raskaampaa black-, doom-, gootti- ja vaihtoehtometallia, joka taipuu ajoittain myös progressiivisuuteen.
Parikymmentä vuotta yhdessä soittaneen islantilaisen Sólstafirin musiikki liikkuu tyylikkäästi post rockin ja metallin välimaastossa nosten ihon hyvällä tavalla kananlihalle.
KEIKAT:
KATATONIA (SE) & SÓLSTAFIR (IS)
Pe 21.1.2022 Tullikamarin Pakkahuone, Tampere
Liput palvelumaksuineen alkaen 42,50 euroa
Ovet klo 18, ikäraja K-18
La 22.1.2022 Kulttuuritalo, Helsinki
Liput palvelumaksuineen alkaen 38,50 euroa
Ovet klo 18, ikäraja K-18
Liput myyntiin pe 16.4.2021 klo 12
***
Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia. Siinä tapauksessa että tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse.
Lue lisää turvallisuudesta Live Nationin tapahtumissa TÄÄLTÄ.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































