Flash3 – Valo ja kuolema
FLASH3 – Valo ja kuolema on järjestyksessään 3. valotaidetta monipuolisesti esittelevä pääsymaksuton biennaali, joka järjestetään 30 vuotta UNESCO-maailmanperintökohteena juhlavuottaan viettävässä Suomenlinnassa marraskuun kahdella ensimmäisellä viikolla vuonna 2021.
Vuoden 2021 teemana on valo ja kuolema. Kuolema liittyy paitsi ihmisyyteen ja inhimillisiin maailmankatsomuksiin, myös erilaisiin kiertokulkuihin ja muodonmuutoksiin, kuten hajoamiseen, ruostumiseen ja eroosioon. Valo ja pimeys liittyvät sekä metaforisesti että konkreettisesti kuolemaan. Sekä kuolema että syntymä ovat transsendentaalisen luonteensa myötä olleet osana lukuisissa myyteissä ja taruissa, mutta teema korostuu myös nykypäivässä: maailma on tällä hetkellä ihmiskunnan historian suurimmassa mullistuksessa.
Teema mahdollistaa monenlaista ilmaisua ja tarkoituksena on esitellä valotaiteen monimuotoisuutta sekä tekniikan että taiteellisen ajattelun osalta.
Näyttelytiloina toimivat ulkotilat Suomenlinnassa sekä neljä historiallista rakennusta, jotka eivät yleensä ole auki yleisölle: Karsserisiipi, Kiväärigalleria, Hyvän omantunnon linnakkeen holvistot ja Levyhalli. Vahvaluonteiset tilat ovat vahvasti osa niihin rakentuvia teoksia, ja tilalähtöisyys onkin yksi näyttelyn erityispiirteistä.
Näyttelyyn on valittu 16 teosta avoimella haulla ja kutsumenettelyllä. Mukana on sekä aiemmin valmistuneita että biennaalia varten tehtyjä teoksia.
Biennaalin ovat kuratoineet Alexander Salvesen (s. 1990) ja Jere Suontausta (s. 1994).
Näyttely on avoinna:
4.-14.11.2021 klo 17-21
(poikkeuksena avajaispäivä to 4.11., jolloin auki klo 17-22 ja Viaporin Kekri -tapahtumapäivä la 6.11. klo 15-22)
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lämpimästi tervetuloa!
https://flash36.webnode.fi
https://www.facebook.com/events/564670887985702
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































