Mokoma, Stoned Statues
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva, suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin.
Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 150 000 kappaletta.
Stoned Statues on Tampereella 2019 vuoden lopulla perustettu voimatrio. Yhtyeen musiikki on klassisia rock/metal-elementtejä sekoitettuna progehtaviin ja metalcoremaisiin breakdown-osuuksiin, sekä tarttuviin ja mahtipontisiin poppikertseihin. Bändi on saanut tunnustusta etenkin live-keikoistaan, jotka ovat täynnä punk-energiaa sekä vaaran tuntua. Stoned Statuesin debyyttialbumi julkaistaan vuoden 2022 aikana.
Tavastian turvallisuusohje:
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Muista turvavälit ja vältä lähikontaktia muiden asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa.
Pese kätesi heti saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi. Käsidesiä on tarjolla sisääntulon yhteydessä sekä muissa asiakastiloissa.
Älä saavu keikalle, mikäli tunnet itsesi sairaaksi.
WC-tilat on rajoitettu tietyn henkilömäärän käyttöön kerrallaan. Ota muut asiakkaat sekä turvavälit huomioon asioidessasi WC-tilassa.
Pyri välttämään käteisen käyttöä maksuvälineenä.
Käytäthän kasvomaskia. Kasvomaskeja myydään myös baarissa.
https://tavastiaklubi.fi/events/77107/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































