Mielenilmaus Ukrainan puolesta
Ukrainalaisten yhdistys Suomessa järjestää mielenilmauksen lauantaina 26.2.2022 klo 13-15 Venäjän agressiota vastaan. Kokoontuminen Mannerheimin patsaalla Kiasman edessä, josta mielenilmaus suuntaa Mannerheimin Kolmen sepän patsaalle.
--------------------------
Ukrainalaiset ja Ukrainan ystävät Suomessa!
Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan kasvaa. Tule mukaan osoittamaan solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan tänä vaikeana hetkenä.
Kokoonnumme lauantaina 26. helmikuuta klo 13:00 Helsingissä marsalkka Mannerheimin ratsastaja patsaalla ja kuljemme yhdessä Kolme sepän patsaalle.
Tunnustamalla niin sanottujen "DPR:n" ja "LPR:n" itsenäisyyden ja tuomalla virallisesti joukkoja Ukrainaan Venäjä on jälleen kerran osoittanut, että kansainvälinen oikeus ja kansainväliset sopimukset ovat arvottomia Kremlille.
Venäjän johto on valmis tuhoamaan demokraattisen ja vapaan Ukrainan ja tappamaan tuhansia ihmisiä. Vain yhdistyneen demokraattisen maailman ankara reaktio voi pysäyttää hyökkääjän!
Ympäri maailmaa ihmiset ovat kokoontuneet ilmaisemaan tukensa Ukrainalle, maan taistellessa oman itsenäisyytensä ja vapautensa puolesta. Kyse on myös koko Euroopan turvallisuudesta.
Näytetään, että Suomi tukee Ukrainaa!
Jaa tietoa tapahtumasta sosiaalisessa mediassa. Kaikkien osallistuminen ja tuki on erittäin tärkeää.
***
Ukrainians and friends of Ukraine in Finland!
Russia's aggression against our state is growing, therefore we come together again to demonstrate unity and our support to Ukraine.
On Saturday, February 26, at 13:00, we will meet in Helsinki near the Equestrial Statue of Marshal Mannerheim and head to the Three Smiths Statue (in front of Stockmann).
By recognizing the independence of the so-called "DPR" and "LPR" and officially introducing troops into Ukraine, Russia has once again demonstrated that international law and international agreements are worthless to the Kremlin.
Russia's leadership is ready to destroy democratic and free Ukraine and kill thousands of people. Diplomacy does not work with the criminal regime. Only a harsh reaction from the united democratic world can stop the aggressor!
Ukrainians around the world are protesting to feel each other's support and to show unity with Ukraine in the struggle for peace, in the struggle for their independence and sovereignty. Let's show that Finland is also with Ukraine!
Spread information about the event on social networks. Everyone's participation and support is extremely important.
https://www.facebook.com/events/282642823951047/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































