Maanala @AmosRex
2.4.–21.8.2022, Amos Rex
Kiehtova maa jalkojemme alla. Mutta kuinka hyvin tunnemme sen ja mitä maan pinnan alta löytyy? Amos Rexin ryhmänäyttely avaa sitä, miten taiteilijat ovat läpi vuosisatojen kuvanneet maailmoja jalkojemme alla.
Maanalainen maailma on arvoituksellinen, jännittävä, houkutteleva, vaarallinen ja salaperäinen. Maanpinnan alta ei löydy pelkästään maata, mineraaleja ja juuria. Siellä on myös tulivuorten hehkuvaa magmaa, maanalaisia vesisuonia, tutkimattomia luolia, kaninkoloja, katakombeja ja metrotunneleita.
Maanala-näyttelyn töissä liikutaan satujen, uskonnon, tieteen ja luonnon teemoissa. Se kuvaa maan alaista maailmaa neljästä näkökulmasta. Geologiasta: luolat ja onkalot, Mytologioista: laskeutuminen maanalaiseen, kaninkolon kautta: tarinoiden syvyydestä sekä Ihmisen maahan jättämästä jäljestä: sen tutkimuksesta ja hyödyntämisestä.
Näyttelyssä sekä nykytaide- että historialliset teokset piirtävät monipuolisen ja monipolvisen kuvan maanalaisista todellisuuksista. Maanalassa on maalauksia, veistoksia, valokuvataidetta, installaatioita ja videotaidetta 1600-luvulta tähän päivään saakka. Laajassa näyttelyssä on esillä 101 teosta 62 taiteilijalta.
Amos Rex on avoinna:
Maanantai 11–20
Tiistai Suljettu
Keskiviikko 11–20
Torstai 11–20
Perjantai 11–20
Lauantai 11–17
Sunnuntai 11–17
Kevään poikkeukset:
To 14.4. Kiirastorstai 11–17
Pe 15.4. Pitkäperjantai Suljettu
La 16.4. Lankalauantai Suljettu
Su 17.4. Pääsiäispäivä Suljettu
Ma 18.4. 2. Pääsiäispäivä 11–17
La 30.4. Vappuaatto 11–17
La 1.5. Vappu Suljettu
To 26.5. Helatorstai 11–17
Liput:
Lipun hinta 20 €
Alennettu hinta 15 €
Opiskelijat & alle 30-vuotiaat 5 €
Alle 18-vuotiaat 0 €
https://amosrex.fi/liput/
Näyttelyn taiteilijat:
Roma Auskalnyte, Felipe de Ávila Franco, Per Barclay, Antoine-Louis Barye, Ursula Biemann, Louise Bourgeois, Tom Claassen, J. F. Clemens / Nicolai Abildgaard, Johan Christian Dahl, Tacita Dean, A K Dolven, Gustave Doré, Cho Duck-Hyun, Cecilia Edefalk, Magnus Enckell, Anna Estarriola, Akseli Gallen-Kallela, Helene Garberg, Ane Graff, Håkon Gullvåg, Inma Herrera, Nicola Hicks, Leif Holmstrand, Peter Johansson, Per Kirkeby, Jussi Kivi, John Augustus Knapp, Britta Marakatt-Labba, Lucila Mayol, Elina Merenmies, Gustav Metzger, Félix Nadar, Joar Nango & Ken Are Bongo, Ernesto Neto, Mariele Neudecker, Tuula Närhinen, João Penalva, Giovanni Battista Piranesi, Tal R, Eduard Riou, Pipilotti Rist, Auguste Rodin, Nina Roos, Hans Rosenström, Martinus Rørbye, Geir Harald Samuelsen, Sten Are Sandbeck, Nedko Solakov, Axel Straschnoy, Pascale Marthine Tayou, John Tenniel, Katja Tukiainen, Marianna Uutinen, Marko Vuokola, Jens Ferdinand Willumsen, Per Wizén, Joseph Wright of Derby, YOUNG-HAE CHANG HEAVY INDUSTRIES
Kuva: Tuomas Uusheimo, Amos Rex
https://amosrex.fi/nayttelyt/maanala/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































