Rikoksen ja rakkauden kaduilla - näyttelyn teosten myynti ja tuoton lahjoittaminen Hurstinavulle
Yleisöopastus Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyssä tiistaisin ja torstaisin klo 14.
Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyssä leffojen Kallio lomittuu alueen oikeaan historiaan ja kuvitelmat asettuvat todellisen kaupungin kartalle. Näyttelyssä voi sukeltaa elokuvien maailmaan, jossa pyykit liehuvat pihoilla, öisillä kujilla hiippailee outoja tyyppejä ja hämäräperäisessä osto- ja myyntiliikkeessä tapahtuu kummia. Kosketusnäyttöön perustuvalta kartalta voi valita itseään kiinnostavan kuvauspaikan ja katsella siellä kuvattuja kohtauksia eri aikojen elokuvista.
Suomenkielisillä yleisöopastuksilla näyttelyyn tutustutaan opastettuna. Tervetuloa leffojen Kallioon!
Näyttelykuvat myydään yleisölle - tuotot Hurstinavulle
Hakasalmen huvilan sunnuntaina 12.2.2023 päättyvän Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyn upeat stillkuvat myydään yleisölle. Myynnistä saadut tuotot lahjoitetaan Hurstinavulle.
Näyttelyssä on esillä lukuisien elokuvakatkelmien lisäksi runsaasti laadukkaita ja suuria stillkuvia elokuvista ja tv-draamoista sadan vuoden ajalta (1920–2021). Kuvia myydään lauantaista 21.1.2023 alkaen. Kuvat maksetaan kassalle ja ne saa noutaa näyttelyn päätyttyä.
Museo avoinna:
ti 11.00–19.00
ke–su 11.00–17.00
ma suljettu
Näyttely 12.2.2023 saakka Hakasalmen Huvilassa.
https://hakasalmenhuvila.fi/nayttelyt/rikoksen-ja-rakkauden-kaduilla/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































