Ministry
Horror punk legenda Wednesday 13 täydentämään Ministry konserttia
Peruuntuneen lämppärin korvaajaksi on kaivettu horror punk legenda Wednesday 13. Murderdolls yhtyeestä tunnettu laulaja Joseph Michael Poole tuo yhtyeensä Helsinkiin jakamaan esiintymislavan Ministry ja The 69 Eyes -yhtyeiden kanssa.
MINISTRY · MORAL HYGIENE EUROPE 2022
01.12.2022 – Helsingin Jäähalli Black Box
Special Guests:
THE 69 EYES
Mukana Moral Hygiene -rundilla myös The 69 Eyes
Lokakuussa 2021 15. studioalbuminsa Moral Hygiene julkaissut Ministry saapuu Euroopan-kiertueelle vuoden lopulla, ja myös Suomi saa oman annoksensa viime vuonna virallisia 40-vuotisjuhliaan viettäneen metallijärkäleen vierailusta: Ministry nähdään Helsingin jäähallin black boxissa joulukuun ensimmäisenä päivänä, lämmittelijänä loistaa koko Moral Hygiene Europe 2022 -kiertueella matkaa The 69 Eyes.
Al Jourgensenin johtama industrialilla maustetun metallin pioneeri Ministry ei ole menettänyt hampaitaan vuosikymmentenkään aikana, vaan uusi Moral Hygiene -albumi ottaa väkevästi kantaa muun muassa yhdenvertaisuuden ja vapauden puolesta sekä antaa mädäntyneiden poliitikkojen kuulla kunniansa. Korona-ajan aikana syntynyt 10 biisin kokonaisuus sivuaa myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen sekä väärästä informaatiosta muotoutuneiden salaliittoteorioiden teemoja – unohtamatta rotujen tasa-arvokysymyksiä. Kaikkea tätä katsotaan sen läpi miten me yhteiskuntina voimme vaikuttaa asioiden kulkuun. Paketti on höystetty Ministryn tapaan aggressiivisten riffien, iskevien vokaalien ja soundimaailmaa tyylillä muokkaavien efektien kuorrutuksella.
Useista bändin lopettamisyrityksistä huolimatta musiikin vahvana jatkunut henki jatkaa voitokasta kulkuaan, ja bändin kerrotaankin työstävän jo uutta albumiaan. Vuosikymmenten mittaan kuusi Grammy-ehdokkuuttakin haalineen Ministryn riveissä on nähty lukuisia miehistönvaihdoksia, ja nykykokoonpanossa vaikuttavat Jourgensenin lisäksi John Bechdel, Cesar Soto, Paul D'Amour, Roy Mayorga sekä Monte Pittman.
http://www.ministryband.com
http://www.facebook.com/weareministry
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































