Taikalapset-näyttely
Näyttelyssä nähdään kymmenen syövän sairastanutta lasta ja nuorta valokuvataiteilija Kati Saaren sadunomaisissa valokuvissa. Kuvattavat ovat olleet hoidettavana Uuden Lastensairaalan Taika-osastolla, josta näyttely on saanut nimensä. Taikalapset-näyttely on toteutettu yhteistyössä Kympin Lapset – HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry:n kanssa.
Inspiraation ja idean Taikalapset-projektiin Kati Saari sai, kun hän luki Varpu Hintsasen kirjan Valo joka ei kadonnutkaan. Kirjassa Hintsanen kertoo Senja-tyttärensä sairastumisesta ja lopulta menehtymisestä syöpään.
”Kirjan luettuani minulle tuli tunne, että haluan jotenkin levittää valoa ja hyvää siinä vähässä muodossa kuin itse pystyn. Minä en pysty parantamaan ketään, mutta minä osaan ottaa valokuvia. Tavoitteenani on ollut, että kuvauksesta tulee lapsille hauska kokemus ja että kuvissa he näkevät oman kauneutensa ja erityisyytensä”, Saari kertoo.
Nuorin näyttelyyn kuvattu lapsi on 2-vuotias ja vanhin 17-vuotias. Näyttelyssä kuullaan myös lasten tarinat joko heidän itsensä tai heidän vanhempiensa kertomana. Osa kuvattavista saa yhä hoitoa sairauteensa. Yhden lapsen syöpä uusiutui kuvausprojektin aikana.
”Haluaisin kehittää parempia syöpälääkkeitä, jotka parantavat syövän nopeammin, hellemmin ja tehokkaammin, jotta kukaan ei enää kuolisi syöpään”, toivoo 13-vuotias Melis, joka on sairastanut leukemian kaksi kertaa ja joka on yksi näyttelyyn kuvatuista lapsista.
Taikalapset-näyttely on myös juhlavuoden projekti, koska sekä Kympin Lapset että Kati Saari täyttävät tänä vuonna 40 vuotta. Valokuvien ja tarinoiden lisäksi näyttelyssä on nähtävissä Kati Saaren lapsille luomat fantasia-asut. Finnfoto on tukenut projektia.
Taikalapset-näyttely on esillä Musiikkitalon konserttisalin näyttelyvitriinissä 13.12.2022–1.1.2023.
https://www.kympinlapset.fi/tapahtumat/taikalapset/
https://www.facebook.com/events/686267169506889/686267172840222
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































