Antti Tuisku - Mayhem Areenakiertue
ANTTI TUISKU JÄÄ TAUOLLE – VIIMEINEN MAYHEM-AREENAKIERTUE KEVÄÄLLÄ
Suomen popkuninkaaksi nimitetty Antti Tuisku lähtee keväällä 2023 mittavalle Mayhem-areenakiertueelle. Kyseessä on viimeinen kiertue ennen artistin jäämistä pitkälle tauolle.
Anatuden Olympiastadionilla nähdyt Bailantai-spektaakkelit tarjosivat yleisölle maailmanluokan show-elämyksen ja kertoivat artistin valtavasta suosiosta. Konsertit keräsivät yli 70 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsi kesän festivaalikiertue, jonka jokainen esiintyminen keräsi vuolaita ylistyksiä.
Antti kommentoi tulevaa kiertuetta:
”Uskomattoman hienosti menneiden kesän festareiden ja ikimuistoisen Olympiastadionin jälkeen on mahtavaa päästä keväällä kunnon areenakiertueelle, missä pystymme tuomaan minulle ominaisen, mittavan pop-shown Suomen joka kolkkaan! Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, koska voi olla, ettei tämän jälkeen vastaavaa enää koskaan nähdä.”
Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 12 levyä, joista viimeisin pitkäsoitto Valittu kansa nousi avausviikollaan albumilistan ykköseksi ja palkittiin Emma gaalassa Kritikoiden valintana. Kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa 250 miljoonaa kertaa ja hänen albumeitaan on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Antti Tuisku on myös palkittu seitsemällä Emmalla.
Konsertti + lisäkonsertti 5.-6.5.2023
Helsingin jäähallihttps://www.helsinginjaahalli.fi/
Lisäkonsertti 5.5.2023, liput
https://www.lippu.fi/event/antti-tuisku-mayhem-areenakiertue-helsingin-jaeaehalli-15868325/
Konsertti 6.5.2023 liput
https://www.lippu.fi/event/antti-tuisku-mayhem-areenakiertue-helsingin-jaeaehalli-15839662/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































