Kaivopuisto

Kaivopuisto on Helsingin kauneimpia puistoja. Puisto on meren rannan tuntumassa ja sen läheisyydessä toimii useampia kahviloita ja ravintoloita, kuten Cafe Carusel, Mattolaituri, Kaivohuone ja Cafe Ursula

Puiston korkeimmalla kohdalla on Ursan keltainen tähtitorni vuodelta 1926, joka on vieläkin harrastajien käytössä. Alueen eteläosassa sijaitsee Tähtitorninmäki, jossa toimii Helsingin yliopiston observatorio.

Kaivopuiston historia alkoi 1830-luvulla, kun Henrik Borgströmin perustama yhtiö perusti ennestään asumattomalle ja karulle Helsinginniemen kärjelle kylpylän puistoineen. Koska venäläiset aateliset eivät saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan, Kaivopuiston kylpylästä tuli Pietarin seurapiirien suosima lomakohde ja Helsingistä pariksi vuosikymmeneksi kosmopoliittinen kylpyläkaupunki. Kaivopuiston itäosa jaettiin huvilatonteiksi, joiden vuokralaisten oli kesän sesongin aikana majoitettava kylpylävieraita.

Vuonna 1852 matkustuskielto kuitenkin kumottiin, ja pian tämän jälkeen kylpylän toiminta tyrehtyi. Vuonna 1883 alue siirtyi kaupungin haltuun yleiseksi puistoksi. Itäosan huvilatontit kaupunki kuitenkin myi silloisille omistajilleen.

Perille Kaivariin pääsee raitiovaunuilla 3T, 3B ja 1A sekä bussilla nro 24 (ks. Reittiopas).

(Lähde: Wikipedia)

 




Ehdota muokkausta tai lisätietoja paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi


<a target=*_blank* href=*http://www.hidden-helsinki.com*>http://www.hidden-helsinki.com</a> Pojat ongella Kaivopuistossa 1941 / SA-kuva <a target=*_blank* href=*http://club.ados.fr*>http://club.ados.fr</a> <a target=*_blank* href=*http://www.panoramio.com/user/6063809?with_photo_id=57650086*>Vappu Kaivopuistossa / PlamenB</a> Mattolaituri Kaivopuistossa 1941 / SA-kuva
Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Iso Puistotie 1
00140 Helsinki

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.