Asking Alexandria (Uk)
ASKING ALEXANDRIA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Ma 10.11.2014 Helsinki, The Circus
Metalcore-yhtye Asking Alexandria saapuu ensi syksynä klubikeikalle Helsinkiin. Valtaisan suositun brittibändin piti esiintyä jo kuluvan vuoden Tuska-festivaaleilla, mutta tuolloin yhtye joutui perumaan esiintymisensä viime hetkillä. Nyt toteutuva ikärajaton keikka järjestetään The Circus -klubilla maanantai-iltana 10. marraskuuta 2014.
Vuonna 2008 perustettu Asking Alexandria nousi modernin metalcoren ykkössarjaan toisella pitkäsoitollaan ”Reckless & Relentless”. Voimakkaasti mielipiteet jakavan yhtyeen kappaleiden ominaispiirteitä ovat raskaat metalcore-riffit, vuorottelevat huutolaulut ja puhtaat vokaaliosuudet, post-hardcoresta tutut biisirakenteet, pop-melodioilla varustetut kertosäkeet sekä elektronisesta tanssimusiikista ja dubstepista ammentavat väliosat. Varsinkin nuoremman yleisön suosiota nauttivan viisikon kolmas studioalbumi ”From Death to Destiny” ilmestyi elokuussa.
Normaalien pääsylippujen lisäksi konserttiin on saatavissa myös hyvin rajattu määrä Meet & Greet -paketteja. Keikkaliput tulevat myyntiin Lippupalveluun keskiviikkona 18. marraskuuta, ja Meet & Greet -paketit ovat juuri tulleet myyntiin osoitteessa http://askingalexandriavip.com/events/241633. Konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.
LIPUT:
Myyntiin ke 18.12.2013 klo 9.00
- ennakkoon Lippupalvelusta alk. 32,50 EUR
- ovelta 33 EUR
Yhteistyössä: Inferno, Hellsinki Rock Shop & Kaaoszine
http://askingalexandria.com
http://www.facebook.com/askingalexandria
http://www.fullsteam.fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |