Jarkko Ahola: My Way -Konsertti
Jarkko Ahola: My Way -konserttikiertue
Ota lokoisa asento, nojaa taakse ja kiinnitä turvavyö. Edessäsi on ennennäkemätön viihdekonsertti rocktenori Jarkko Aholan luotsaamana.
Jarkko Ahola on Suomen arvostetuimpia laulajia. Tällä hetkellä Tähdet, tähdet -ohjelmassa esiintyvän karismaattisen Aholan ura alkoi yli kymmenen vuotta sitten korkealta ja kovaa laulavana Teräsbetoni-yhtyeen keulakuvana. Sittemmin hän on esiintynyt niin Raskasta joulua -yhtyeen kuin oman AHOLA-bändinsä kanssa, tehden myös isompia salikonsertteja artistivieraana.
Aholan meriittilistalta löytyy lukuisia kulta- ja platinalevyjä.
Viimeisimpänä kaksi suureen suosioon noussutta joululevyään, Ave Maria ja Suojelusenkeli, joissa hän näytti taitonsa myös oopperan saralla.
Jouluiset soololevyt ovat vieneet Aholan konsertoimaan myös kirkkoihin, joista monet ovat olleet loppuunmyytyjä.
Tällä kertaa Jarkon kyydissä pääset nauttimaan muun muassa Frank Sinatran, Freddie Mercuryn, Roy Orbisonin, Elviksen ja muiden legendaaristen laulajien tuotannosta. Tarjottimella on siis estradin täydeltä huikeita sovituksia ikivihreistä, hienoimmista klassikoista ja tietenkin rehellistä rokkia. Kaiken tämän Jarkko ja hänen bändinsä tekevät itsensä näköiseksi eheäksi kokonaisuudeksi illan konsertissa.
Bändi:
Antti Hakulinen - koskettimet
Jussi Kaakkolammi - kitara
Jari Laitinen - basso
Antti Mäkelä - rummut
http://www.jahola.com
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan
Tuotanto DragonWhite Oy
http://www.dragonwhite.com
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |