Irma Agiashvilin Levyjulkkarit
Irma Agiashvilin levyjulkkarit Elmun Baarissa
Ovet: 21:00
Laulaja-lauluntekijä Irma Agiashvili julkaisee uuden Behind Space -albuminsa huhtikuun 15. päivä. Albumia juhlistetaan levynjulkaisukeikalla keskiviikkona 27.4. Elmun Baarissa. Lavalle nousevat Irman lisäksi Johnny Lee Michaels (sähkökitarat & melodion), Roxsy Surowiak (basso), Santeri Saksala (rummut) ja Jenny Lahtinen (koskettimet). Keikalla kuullaan kaikki tulevan levyn biisit.
Helsingin E-studiolla ja tuottaja Johnny Lee Michaelsin kotistudiolla vuoden 2015 aikana äänitetty Behind Space -albumi peilaa Georgiassa kasvaneen ja Suomeen kahdeksan vuoden ikäisenä muuttaneen Irman matkaa itseensä – niin nykyhetkeen kuin menneeseen. Tämä kuuluu paitsi lyriikoissa, myös levyn soundeissa. Levyllä kuuluu monipuolisesti vaikutteita länsimaisesta musiikista aina bluesista rokkiin ja folkista vaihtoehtopoppiin. Irma ja tuottajansa Johnny Lee Michaels halusivat, että soundista välittyisi yhteen soittamisen lämpö ja elämä, joten levyllä kuullaankin monessa kohtaa livebändiä. Irman ja myös kitaristin tonttia hoitaneen Johnnyn lisäksi mukana ovat useasta kokoonpanosta tuttu rumpali Santeri Saksala, kosketinsoittajavirtuoosi Harri Taittonen sekä uutena tuttavuutena lahjakas skottisyntyinen basisti Roxsy Surowiak.
Behind Space koostuu kokonaan Agiashvilin ajattomista sävellyksistä ja sanoituksista. Kappaleiden tekstit tihkuvat ahdistusta, yksinäisyyttä ja turtumista, mutta etsivät samalla iloa, seikkailua ja nuoruuden viattomuuden aikaan jäänyttä huolettomuutta. Melankolian määrästä huolimatta levyllä on paljon valoa, joka kirkastuu etenkin levyn jälkimmäisellä puoliskolla. Niinpä vaikka vastakohdat kamppailevat levyllä keskenään, jää kuulijalle kokemus ilosta ja toivosta.
”Nimesin albumin Behind Space -kappaleen mukaan sen viittauksensa
vuoksi: vanhan uskomuksen mukaan voit toivoa nähdessäsi tähdenlennon ja toiveesi toteutuu. Joskus tuijotellessani avaruuteen mietin, montako toivetta tuonnekin on ajan saatossa kuiskattu. Siitä lähti ehkä naiivi mutta täysin vilpitön ajatus siitä, mitä löytyisi avaruuden takaa. Juuri siitä on kyse koko levyllä, what's behind dark space. Tämä albumin nimikkobiisi on muuten ensimmäinen kirjoittamani biisi. Nyt se on viimein levytetty, 15 vuoden jälkeen.”, kommentoi Irma valmista levyään.
ENNAKKOTILAA ALBUMI:
http://levykauppax.fi/artist/agiashvili_irma/behind_space/#460072
LINKKEJÄ:
http://fb.fi/IrmaAgiashviliOfficial
http://instagram.com/IrmaAgiashvili
http://irmaagiashvili.com/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |