Vappu

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Vappu on perinteinen kansainvälinen työväen juhlapäivä. Vapun vietto näyttää tänä vuonna poutaisen sään ja yhteiskunnan avautumisen siivittämänä erittäin lupaavalta - jopa kaikkien aikojen vapulta.

Yksi suosituimpia vappuperinteitä on Mantan lakitus Espalla, joka keväällä 2022 nähdään pitkän odotuksen jälkeen tapahtuu jälleen suuren yleisömeren ympäröimänä. Tänä vuonna Mantan kutreille lakin laskee Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.


Manta heräsi vappupäivään Ukrainan väreissä ja tradition mukaisesti ilman lakkia.

Perinteistä vappujuhlintaaa ovat esimerkiksi Ullanlinnan vappupiknikit, Työväen vappu Hakaniemessä sekä aaton suositut Vapputanssit Korjaamolla. Vallilan Vapputanssit järjestetään jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen Hartolanpuistikossa.

Koko perheen vappua voi viettää esimerkiksi biologian opiskelijoiden lapsille järjestämässä Vappushokkelossa Kumpulassa. Seikkailupuisto Huipun kausi avataan Leppävaarassa, jossa on mahdollisuus verestää seikkailutaitoja kiipeilemällä latvuksissa. Lintsillä vietetään avajaisviikonloppua ja luvassa on vappuohjelmaa lapsiperheille.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Kulttuuritalolla kuullaan Solidaarisuutta aina! -vappukonsertti mm. Sinikka Sokan ja Palefacen tähdittämänä työväen lippuja kantaen. Merikerhossa Sörnäisissä taas juhlitaan Yöväen vappua drum 'n' bass -rytmeissä.

Uuden Babylon Club & Gardenin avajaisia Erottajalla tähdittää Erika Vikman. Sofia Helsingissä Kiseleffin talossa vietetään Vappua mm. jazzin merkeissä. Myös April Jazz huipentuu lauantaina Maria Ylipään ja Tapiola Sinfoniettan konserttiin Tapiolasalissa. Antti Tuisku rokkaa perjantaina ja lauantaina Tavastialla.

Ravintolat valmistautuvat vapautuneeseen vapun viettoon ja tarjoilevat vappuherkkuja aattona ja vappupäivänä. 

Innokkaimmat pääsevät pesemään mattoja jo vapusta alkaen. Osa Helsingin mattolaitureista (mm. Kaivari, Tervasaari, Marjaniemi, Taivallahti, Sörnäinen ja Humallahti) avautuu kuun vaihteeksi. Mattolaitureita käytetään tätä nykyä ehkä jopa matonjynssäystä enemmän uinti, piknik- ja rentoutumispaikkoina.

Katso arvio vapun säästä

Sadetutka ja sade-ennuste

Kuva: Kaivohuone

 


Tapahtumapaikka / Venue

Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.