Kiviä Taskussa
Kaksi näyttelijää, 15 roolia, uskomaton ilta!
Tarina ei ole silti mikään kahden miehen vitsi-ilta. 'Ei, Kiviä taskussa on traaginen komedia ja haastava kahden miehen näytelmä', Mika Nuojua sanoo. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat. Ohjaaja sanoo, että näytelmä on tyypillistä näyttelijöiden teatteria. 'Siksi molempien herrojen pitää olla virtuooseja. Onneksi he ovat, ja se on ohjaajan lottovoitto.
"Tunteiden aitous on ratkaisevaa, niin myös kyky löytää tyyppien litaniaan riittävästi erottavia ja kuvaavia piirteitä. On uskottava ja osattava. Kummallakin alueella Pentti Kotkaniemen ohjaama tulkinta on teatterin juhlaa. Ehkä esitys vielä ensi-illassaan haki rytmistä viimeistelyään. Pientä muistamisenkin epävarmuutta havaittiin. Näytelmällä on sitä paitsi onnellinen loppu. Kun on selvitty niin Hollywoodista kuin hautajaisistakin, näytelmän kaverukset alkavat suunnitella elokuvaa. Siinä on oleva paljon lehmiä ja isoja utareita valkokankaan täydeltä. Ihanaa! Lavastus on yksinkertainen ja tyylikäs. Jyrki Seppä on tehnyt näyttämöstä elokuvateatterin valkokankaan edustan. Punaisen esiripun takaa paljastuu huikaisevia usvan saartamia vihreitä kumpareita. Markku Kunnarin toteuttama taustafondi paikallistaa ja tyhjä etutila lastauslaatikkoineen ja vaatetelineineen antaa näyttelijäin kiitää roolista toiseen. Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat täysin vastustamattomia tempautuessaan Tuovi Rantasen ideoimaan hullun hauskaan ja erinomaisesti osattuun Riverdance-parodiaan. Hienoja ovat myös kummankin tekemät naishahmot. Seuralaiseni sanoin: kun teatteri on ihanaa, niin on se ihaninta kaikista taiteista. Sellainen esitys Studio Pasilan uutuus on. " www.hkt.fiJukka Kajava
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































