Esa-Pekka Salonen, Peter Sellars, Bill Viola: Tristan & Isolde

Helsingin Juhlaviikkojen tapahtuma:
Luvassa on ikimuistoinen musiikin juhla, kun kovatasoinen kokoonpano tekee uuden tulkinnan yhdestä Wagnerin rakastetuimmista oopperoista. Ainutlaatuinen, koko saliin levittäytyvä visualisoitu versio klassikkoteoksesta on syntynyt kapellimestari Esa-Pekka Salosen, ohjaaja Peter Sellarsin ja videotaiteilija Bill Violan yhteistyönä. Salonen johtaa Radion sinfoniaorkesteria ja solisteina ovat mm. Ben Heppner, Violeta Urmana, Matti Salminen sekä Jukka Rasilainen.
Richard Wagnerin Tristan ja Isolde on yksi kaikkien aikojen oopperoista. Se on musiikin historian tärkeimpiä merkkipaaluja, joka aikanaan viitoitti tietä romantiikasta eteenpäin. Lähes viisituntinen mammuttiooppera on ikuisten teemojen – rakkaus, kuolema, petturuus – monisyinen kudelma. Juhlaviikoilla nähtävässä tulkinnassa lisää säikeitä teokseen punotaan videotaiteen pioneerin Bill Violan vaikuttavalla visualisoinnilla sekä maineikkaan Peter Sellarsin ainutlaatuisella näyttämöasettelulla.
Bill Viola on arvostettu amerikkalainen videotaiteilija, jonka intensiivisen kaunis videoteos ei tyydy kommentoimaan tapahtumia lavalla vaan luo Tristan ja Isoldeen erillisen, oman tasonsa. Hienostuneen teknologian avulla toteutetut, mieleenpainuvat kuvat elävät vuoropuhelussa Wagnerin musiikin kanssa. Violan videoteos hallitsee salinäkymää, sillä se heijastetaan halkaisijaltaan n. 10 metrin kokoiselle valkokankaalle.
Maineikas amerikkalainen ohjaaja Peter Sellars on tunnettu teatteri- ja oopperamaailmassa rajoja rikkovista näyttämöasetteluistaan. Tristan ja Isoldessa Sellars liikuttelee esiintyjiä salissa ja tilassa luoden ainutlaatuisen kolmiulotteista äänimaailmaa, jonka osaksi myös yleisö pääsee.
Esa-Pekka Salonen esiintyy Tristan ja Isolden myötä ensimmäistä kertaa yleisön edessä Helsingin Musiikkitalossa.
Salosen, Sellarsin ja Violan Tristan-projekti sai ensiesityksensä Los Angelesissa vuonna 2004 ja on sen jälkeen nähty muun muassa Pariisissa, Lontoossa, Tokiossa ja New Yorkissa.
Esa-Pekka Salonen kertoo projektin synnystä. (pdf)
Lue tästä professori Eero Tarastin syväluotaava teksti Tristan und Isolde -teoksesta. (pdf)
Richard Wagner: Tristan und Isolde
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari
Bill Viola, visualisointi
Peter Sellars, ohjaaja
Radion sinfoniaorkesteri
Polyteknikkojen Kuoro
Juha Kuivanen, kuoron valmennus
Ville Matvejeff, apulaiskapellimestari
Tristan – Ben Heppner, tenori
Isolde – Violeta Urmana, sopraano
Brangäne – Michelle DeYoung, mezzosopraano
Marke – Matti Salminen, basso
Kurwenal – Jukka Rasilainen, bassobaritoni
Melot – Waltteri Torikka, baritoni
paimen – Tuomas Katajala, tenori
perämies – Arttu Kataja, baritoni
Elsa Grima, apulaisohjaaja
Alex MacInnis, tekninen päällikkö
Ben Zamora, valosuunnittelu
Kokonaiskesto noin 5 tuntia, kaksi väliaikaa
Tekstitys suomeksi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































