Cult Of Luna (Swe), Hanging Garden, la 2.3.
Ovella peritään 2,50 euron eteispalvelumaksu.
Anniskelualue (K-18).
CULT OF LUNA PALAA KOLMEN VUODEN TAUON JÄLKEEN SUOMEEN
Post-metal -yhtye Cult of Luna saapuu Nosturiin lauantaina 2. maaliskuuta. Viime kesänä pitkän keikkatauon päättäneen ja ensi vuoden alussa uuden albumin julkaisevan ruotsalaisyhtyeen konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 9. marraskuuta.
Vuonna 1988 perustettu Cult of Luna kuuluu Refusedin ja Meshuggahin ohella kotikaupunkinsa Umeån aktiivisen hardcore/metal-skenen merkittävimpiin nimiin. Bändin haastava, monitasoinen ja kompromisseja välttelevä musiikki on pysytellyt poissa valtavirrasta nostaen kokoonpanon palvotuksi kulttinimeksi. Cult of Lunan tuotanto on vyöryvää post-metalia, jossa kuultavissa vaikutteita myös doomista, hardcoresta ja sludgesta. Nimettömän esikoisalbuminsa vuonna 2001 julkaisseen yhtyeen mestariteoksena pidetään erityisesti kolmatta pitkäsoittoa "Salvation" (2004).
Tasaisesti suosiotaan kasvattanut Cult of Luna päätti alkuvuodesta 2010 jäädä keikkatauolle, kunnes olisi saanut kirjoitettua seuraavan albuminsa kappaleet valmiiksi. Hiljaiselo kesti lopulta viime kesään saakka, jolloin yhtye palasi lavoille ja ilmoitti julkaisevansa kuudennen studioalbuminsa "Vertikalin" ensi vuoden alussa.
Ajankohtaisen albumin myötä Cult of Luna lähtee mittavalle paluukiertueelle, joka saapuu maaliskuussa myös Nosturiin. Pian Suomen-keikan jälkeen Cult of Luna suuntaa muun muassa Roadburn-festivaaleille Hollantiin.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















