Rytmihäiriö, Seremonia, pe 17.5.
Ovella peritään 2,50 euron eteispalvelumaksu.
Anniskelualue (K-18).
Surmacore-yhtye Rytmihäiriön Olen kännissä toukokuussa -kiertue saapuu Nosturiin pe 17.5.2013.
Kyseessä on 3.5. julkaistavan Todellisuuden mestari -albumin viralliset julkaisubileet.
"Paavin eroilmoituksen ajoittumista juuri Rytmihäiriön uuden levyn äänitysten aikaan voidaan tuskin pitää sattumana. Vatikaaniin asti on kiirinyt tieto tästä röyhkeästi rienaavasta ja Saatanallisuudessaan hurjimmatkin pelonsekaiset odotukset täyttävästä merkkiteoksesta, joka tullaan julkaisemaan kaiken kansan kuultavaksi 3.5.2013.
Nosturi oli itsestään selvä valinta julkaisubileiden pitopaikaksi, koska halusimme juhlistaa albumin julkaisua kotikaupungissamme ja samalla antaa myös alaikäisille mahdollisuuden päästä mukaan. Keikkasettiä on muokattu isolla kädellä, joten luvassa on uusien biisien lisäksi myös harvinaisuuksia historian hämäristä.", yhtye kertoo.
Illan avaa okkultistista rockia esittävä Seremonia.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















