Fat Mamba, Kari Tapiiri Ja Hänen Orkesterinsa Luotijuna

Hinta: 6€
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
KARI TAPIIRI JA HÄNEN ORKESTERINSA LUOTIJUNA

Folk-artistiksi tituleeratun Tapiirin "Maailmanpyörä" tupsahti Youtubeen vajaa vuosi sitten. Laulaja-lauluntekijän ote sekä ihastutti että hämmensi. Kesällä 2012 julkaistu kokopitkä Intiaani oli muun muassa Stupido levykaupan Vuoden levyjen listalla. Sen jälkeen oli aika ottaa askel eteenpäin. Syksyllä koottu bändi Luotijuna saa tutut melodiat elämään uudella tavalla. Vappuaaton riehassa kuullaan myös uutta materiaalia.

FAT MAMBA

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Fat Mamba on vuonna 2010 perustettu, punkrockasenteella monipuolista modernia rockia soittava yhtye Helsingistä. Bändin jäsenet ovat syntyneet vuonna 1982 ja soittaneet lähemmäs kaksikymmentä vuotta, muun muassa kokoonpanoissa Fortiez Ja Penthouse.

2011 Fat Mamba äänitti viiden biisin demo-ep:n "Kill Our Demons". 2013 bändi on julkaissut kuuden biisin "Good Times Only!", tulee julkaisemaan"Hooked On Tradition"-seiskan sekä "Bipoclarity"-pitkäsoiton oman tuotantoyhtiönsä, Bragging Rights Productionsin kautta. Lisäksi Fat Mambalta löytyy kaksi musavideota You Tubessa kappaleista "Pure" featuring Kari Tapiiri ja juuri julkaistu "Hooked On A Tradition".

http://youtu.be/RHTN6Kb1I20
http://youtu.be/vAV5nECMO64

BAR LOOSE ON AUKI

ma-ti 16-02 ke-la 16-04 su 18-04

BAR LOOSEN SOITTOAJAT & MUUT AIKATAULUT:

20.00 lipunmyynti alkaa

20.00 alakerta avataan

21.00 ensimmäinen bändi, 22.00 toinen bändi, 23-03.30 deejiit.

Jos esiintyjiä on vain yksi, keikka alkaa klo 22.00.

http://www.barloose.com/
http://www.facebook.com/fatmambaband

Tapahtumapaikka / Venue

Annankatu 21
00100 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Annankatu 21
00100 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)