Kalevala - Uusi Aika, ohjaaja Jari Halosen luento

Hinta: 0
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Jari Halosen Kalevala – Uusi aika on ensimmäinen elokuvafilmatisointi kansalliseepoksestamme sitten Haavikon Rauta-ajan. Marraskuun 15. päivä elokuvateattereissa ensi-iltansa saava elokuva on profetia uudesta ajasta. Se on kuva ihmisen elämäntehtävästä, muutoksesta, henkisestä heräämisestä ja evoluutiosta.

Kirjasto 10:ssä Jari Halonen esittelee pitkää ja monivaiheista projektiaan sekä kertoo, miksi uuden ja taatusti uudenlaisen elokuvan tekeminen vanhasta tutusta Kalevalasta oli tarpeen juuri nyt. Aiheita ovat esimerkiksi: Kalevala eli esi-isiemme muinainen tieto elämästä, Todellinen Kalevala tapahtuu nyt, Kalevala on henkisen kasvun opas ja Todellinen Kalevala on matriarkkaattinen. Luennon jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kysymyksien ja kommenttien esittämiseen.

Kansalliseepoksemme nykyaikaan tuovan suurelokuvan lisäksi Halonen on ajankohtainen tänä syksynä dvd-julkaisun saavien klassikkoelokuviensa myötä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Lue lisää Kalevala-elokuvasta:
http://www.kalevalauusiaika.fi/
https://www.facebook.com/KalevalaUusiAika

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Tapahtumat/Kalevala__Uusi_Aika_ohjaaja_Jari_Halosen(27688)

Tapahtumapaikka / Venue

Elielinaukio 2 G
00099 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Elielinaukio 2 G
00099 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)