Uudenvuoden Wieniläiskonsertti
PERINTEISET UUDENVUODEN WIENILÄISKONSERTIT SOIVAT JÄLLEEN TAMMIKUUSSA
Uusi vuosi otetaan jälleen vastaan klassikkosävelmin Wienin Schönbrunnin linnan filharmonikoiden parhaimmiston tahtiin Suomessakin. Vuosittain Wienistä televisioitavan uudenvuodenkonsertin taidokasta ohjelmistoa ja juhlavaa tunnelmaa koetaan alkuvuodesta neljässä Suomen kaupungissa: Tampereella, Porissa ja Turussa pidettävillä konserteilla sekä Helsingissä kahden konsertin voimin. Tammikuisten konserttien lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11. marraskuuta.
Schönbrunnin linnanorkesterin parhaista muusikoista koostuva kiertuekokoonpano on ihastuttanut yleisöjä Itävallan lisäksi esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Japanissa, Italiassa, Hollannissa, Saksassa, Espanjassa ja Kiinassa. Suomessa uudenvuoden wieniläiskonsertit ovat viihdyttäneet yleisöjä jo seitsemänä vuonna ja konsertit ovat olleet aina lähestulkoon loppuunmyytyjä.
Wieniläiskonserttien klassinen ohjelmisto on tuttu Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertista, joka televisioidaan miljoonayleisöille useisiin maihin. Konserteista on näin muodostunut jo kansainvälinen, perinteikäs instituutio, jonka ainutlaatuinen tunnelma välittyy miljoonille kotisohville saakka. Filharmonikoiden päämääränä on luoda musiikillisesti laadukkaita tulkintoja klassisen musiikin mestariteoksista, mutta samalla lähettää maailmalle lämmin uudenvuoden tervehdys, jonka sanomana on toivo, ystävyys ja rauha.
Schönbrunnin linnanorkesterilla on ollut jo vuosia ilo tehdä yhteistyötä operetin ja oopperan lupaavimpien nimien kanssa. Talven kiertuekokoonpanossa baritoniäänenä kuullaan palkittua wieniläistä Christoph Filleriä ja sopraano-osuudet laulaa nigerialaissyntyinen, mutta Itävallassa varttunut laulajalahjakkuus Bibiana Nwobilo. Schönbrunnin linnanorkesterin nuoria huippusoittajia johtaa tällä kertaa Suomessa alansa arvostetuimpiin lukeutuva kapellimestari Guido Mancusi.
UUDENVUODEN WIENILÄISKONSERTIT 2014:
Schönbrunnin linnanorkesteri joht. Guido Mancusi, solisteinaan Bibiana Nwobilo ja Christoph Filler
To 16.1.2014 klo 19 Tampere-talo, Tampere
Pe 17.1.2014 klo 19.30 Promenadikeskus, Pori
La 18.1.2014 klo 19 Logomo, Turku
Su 19.1.2014 klo 14 ja klo 18.30 Musiikkitalo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin ma 11.11.2013 klo 9
Tampere: Palvelumaksuineen alkaen 62,50 / 59,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98€/min + pvm) ja netistä http://www.lippu.fi sekä Tampere-talon lipputoimistosta.
Pori: Palvelumaksuineen alkaen 62,50 / 59,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,96€/min + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi.
Turku: Palvelumaksuineen alkaen 62,50 / 59,50 euroa Lippupisteestä
Helsinki: Palvelumaksuineen alkaen 72,50 / 62,50 / 59,50 euroa Lippupalvelusta
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































