Pariisin Kevät, Odd Hugo (Est), la 8.2.
Ovella peritään 2,80 euron eteispalvelumaksu.
Anniskelualue (K-18).
www.facebook.com/pariisinkevat
PARIISIN KEVÄT IKÄRAJATTOMALLA KEIKALLA NOSTURISSA
Syyskaudella rautaa kuumana takonut Pariisin Kevät ihastuttaa Nosturilla ikärajattomalla keikalla helmikuussa. Bändi julkaisi viimeisimmän albuminsa syyskuussa, mikä onkin keikkunut mukavasti albumilistan kärjessä. Tuoreimmalta levyltä tuttuna kappaleena radiossa on soinut muun muassa raita "Odotus". Vokalisti Arto Tuunelan tunnelmallinen ja persoonallinen tulkinta sekä upeaa musiikin vuoristorataa muovaava yhtye luovat säkähdyttäviä ääni- ja sielun maisemia. Pariisin Kevään musiikki toimii lukuisten tunnetilojen purkautumiskanavana ja lyriikkaan on monen helppo samaistua.
Illan avaa naapuristamme Virosta ponnahtava tuttavuus Odd Hugo. Bändi on tunnettu pohjois-eurooppalaisesta äänimaisemasta ja hypnotisoivasta tavasta esiintyä. He muistuttavat Andrew Birdin, Jack Whiten ja Beirutin yhdistelmää, joka vie kuulijan syvälle tunnelmalliseen musiikkiin ja mielentilaan. Kuluvana vuonna ODD HUGO on tehnyt ensimmäisen Euroopan kiertuuensa. Kiertue huipentui Fusion Festivaaliin Saksassa ja Positivukseen Latviassa, jossa he onnistuvat voittamaan paikallisten sydämet ja mielet puolelleen.
- Odd Hugo esiintyy Nosturin Alakerrassa, jonne vain rajattu 200 hengen kapasiteetti. Kannattaa siis tulla paikalle ajoissa.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































