Live Aid ULS2017 megakonsertti
Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -megakonsertissa Olympiastadionilla 6.6.2015. Liput konserttiin Lippupalvelusta 14.5.2014 kello 9.00 alkaen.
Perjantaina 6.6.2015 Helsingin Olympiastadionilla järjestetään viiden tunnin mittainen, Suomessa ennennäkemätön, sataprosenttisesti talkoovoimin järjestettävä Live Aid ULS2017 megakonsertti. Konsertissa esiintyvät Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle sävelletyllä Lohtu-kappaleella esiintyvät artistit – poikkeuksellisen laaja joukko Suomen suosituimpia artisteja ja taiteen ammattilaisia: Tuomas Holopainen, Cheek, Chisu, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela, Jorma Uotinen, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Lauri Ylönen, Lilli Paasikivi, Matti Salminen, Pekka Kuusisto, Peter Franzén, Riki Sorsa, Samu Haber jaSamuli Edelmann.
Artistit esittävät konsertissa sekä omaa musiikkiaan että tietysti Lohtu-kappaleen. Konsertissa artisteja säestää muun muassa Kansallisoopperan taiteilijoista koostuva yli satahenkinen orkesteri sekä kuoro, kapellimestarinaan Radion Sinfoniaorkesterista tunnettu Hannu Lintu. Lisäksi konsertissa esiintyvät Kansallisbaletin taiteilijat. Liput konserttiin tulevat myyntiin Lippupalvelussa 14.5.2014, kello 9.00.
Uusi Lastensairaala 2017 Tukiyhdistyksen ja -säätiön puheenjohtaja Anne Berner on kertonut, että häntä liikutti suuresti vuonna 1985 Bob Geldofin järjestämä Live Aid -konsertti, jonka hän pääsi kokemaan paikan päällä. "Konsertti jäi vahvasti mieleeni: se valtava halu auttaa. Lastensairaala-hankkeen alusta lähtien minulla on ollut unelma siitä, että vastaavanlainen upea yhteishengen tunne saataisiin Suomeen. Tästä syntyi idea Live Aid ULS2017 -kokonaisuudelle. Artistien yhteen tuleminen tässä projektissa on osa sitä, ja sillä tehdään suomalaista musiikkihistoriaa.”
"Konsertissa tullaan kuulemaan ja näkemään ainutlaatuista sisältöä ja uniikkeja komboja artistien, taiteilijoiden ja musiikin näkökulmasta. Kokonaisuuden ovat mahdollistaneet uskomattoman upea yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Kaikki konsertin lipputulot ohjataan Uusi Lastensairaala 2017-hankkeelle. Konsertissa mukana olemalla osallistuja pääsee tukemaan lastensairaalahanketta ainutlaatuisen kokemuksen kautta – ja tietysti kuulemaan samalla suosikkiartistiaan", kertoo Live Aid ULS2017 projektinjohtaja Thomas Noreila.
Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle omistetun Lohtu-kappaleen on säveltänyt muusikko Tuomas Holopainen ja sanoittanut sekä sovittanut Simo Jurek Reunamäki yhdessä Holopaisen kanssa. Lohtu on kaunis, herkkä ja samalla tarttuva kappale. Mieleenpainuvan siitä tekee kuulijalle erityisesti artistien valtava kirjo, joiden joukosta moni suomalainen löytää myös suosikkiartistinsa. Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Dome Karukoski, tuottanut Marika Tulivuori ja sen musiikkituottajana on toiminut Jurek Reunamäki.
Myös kaikki Lohtu-kappaleen tuotot ja tekijänoikeustulot ohjataan lyhentämättöminä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Kappaleen ja konsertin muodostamalla Live Aid ULS2017 -projektin kokonaisuudella tavoitellaan 3 miljoonan euron keräystuloja.
Lohtu kuunneltavissa Spotifyssa: http://spoti.fi/Lohtu
Lohtu-musiikkivideo katsottavissa YouTubessa: http://youtu.be/1wXjcuCikUA
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |