Kymppiklubi: Sähköshokki-ilta

Hinta: 0
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Sähköshokki-ilta: Pohjoismainen mediataide vuosina 1967-1976

Kevään viimeinen Kymppiklubi käsittelee tietokone-, video- ja tv-taiteen alkuvuosia keskittyen 1960- ja 1970-lukujen pioneereihin pohjoismaissa. Illan juontaa ja alustaa äänitaiteilija Petri Kuljuntausta, jolta kuullaan tilaisuudessa myös livemusiikkia.
Muina vieraina ja keskustelijoina paikalla ovat Kiasman erikoissuunnittelija Perttu Rastas, suomalaisen elektronimusiikin pioneeri Jukka Ruohomäki, Karlstadin Yliopiston professori John Sundholm, elokuvaohjaaja ja kuvataiteilija Mika Taanila, valokuvataitelija, professori Antero Takala, Helsingin Yliopiston musiikkitieteen laitoksen tutkija Mikko Ojanen sekä kuva- ja tilataiteilija Kari Yli-Annala.

Tilaisuudessa kuullaan ja nähdään harvinaisia tallenteita mm. Erkki Kurenniemeltä ja Jan Barkilta, Erkki Salmenhaaralta sekä Antero Takalalta. Lisäksi professori John Sundholm esittelee pääasiassa Ruotsin mediataiteen alkutaivalta. Illan aikana paneudutaan myös Yleisradion Kokeilustudion alkuaikoihin 1960-luvun lopulla. Jukka Ruohomäki kertoo omista kokemuksistaan ja elektronisen musiikin säveltämisestä Yliopiston studion alkuvuosina. Perttu Rastas esittelee suomalaisia varhaisia videotaideteoksia ja Mikko Ojanen kertoo Yliopiston roolista elektronisessa musiikissa 1970-luvulta eteenpäin. Kari Yli-Annala avaa kokeellisen elokuvan ja videotaiteen kenttää 1970-luvulla.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tilaisuus on avoin kommenteille ja kysymyksille. Kesto n. 180 min.

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Tapahtumat/Kymppiklubi_Sahkoshokkiilta(38906)
https://www.facebook.com/events/138204873021176/

Tapahtumapaikka / Venue

Elielinaukio 2 G
00099 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Elielinaukio 2 G
00099 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)