Edda Magnason
Live Nation & United Stage proudly present
EDDA MAGNASON
Yhdeksi Ruotsin suurimmista laulajatähdistä viime vuotisen Monica Z -elokuvamenestyksen myötä noussut Edda Magnason saapuu syksyllä konsertoimaan Suomeen. Yhden Ruotsin viehättävimmistä lauluäänistä omaava laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingissä Savoy-teatterissa tiistaina 28. lokakuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy tiistaina 5. elokuuta Savoy-teatterin lipunmyynnissä ja Lippupalvelussa.
Vuosi 2013 oli Edda Magnasonille uskomaton menestys. Päärooli jazzlaulaja Monica Zetterlundina Monica Z -menestysleffassa löi Magnasonin läpi elokuva-alalla. Elokuvaa ylistettiin sekä kriitikkojen että yleisön puolelta ja sen kävi katsomassa yli 500 000 ihmistä. Elokuva oli viime vuoden katsotuin Ruotsissa ja Magnason voitti myös arvostetun Guldbagge-palkinnon parhaasta naispääosasta. Elokuvan soundtrack oli lisäksi Grammis-ehdokkaana jazz-sarjassa.
Edda Magnason ei kuitenkaan ole musiikin parissa mikään aloittelija. Hän on soittanut ja kirjoittanut omaperäistä musiikkia lapsesta saakka ja ensialbumi, artistin mukaan nimetty ”Edda Magnason” julkaistiin vuonna 2010. Svenska Dagbladetissa levy valittiin toimittaja Ingrid Strömdahlin puolesta vuoden 2010 parhaaksi. Kakkoslevy ”Goods” julkaistiin vuonna 2011 ja sitäkin ylistettiin yhdestä suusta. Häntä on verrattu musiikintekijänä milloin Kate Bushiin ja milloin Tori Amosiin ja Björkiin.
Monica Z -elokuvassa näyttelemisen ohella Magnason ryhtyi valmistelemaan uutta materiaalia seuraavalle levylleen vuoden 2012 loppupuoliskolla. Uuden materiaalin työstäminen jatkui viime vuonna, mutta sen lisäksi hän hurmasi solistina Skånes Dansteaterin ”The Feeling of Going” -esityksessä Malmön Oopperassa viime syksynä. Esitys pohjautuu Sigúr Rosista tutun Jónsin ”GO”-albumin musiikkiin.
Edda Magnason on kiertänyt keväästä asti Ruotsia esittäen uutta, kolmannen levynsä materiaalia livenä. Suomessakin päästään syksyllä kuulemaan Magnasonilta ainutlaatuinen valikoima uutta musiikkia ja materiaalia kahdelta aikaisemmalta levyltä.
Tuotanto Live Nation Finland Oy
http://www.livenation.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































