Mieskuoro Euga & Pétur Sakari: Messe Cum jubilo -konsertti
Hinta: 15 € aikuiset / 10 € opiskelijat, eläkeläiset, lapset
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Nuoret lahjakkuudet yhdistävät voimansa, kun nuorten miesten Mieskuoro Euga saa partnerikseen 22-vuotiaan urkuvirtuoosi Pétur Sakarin. Konserttikiertueen keskiössä on kaunis ja värikylläinen ranskalaismusiikki viime vuosisadalta. Sakari on syventynyt ranskalaiseen urkukouluun sen ytimessä, Pariisissa, ja saavuttanut siellä harvinaislaatuisen arvostuksen ulkomaalaisena taiteilijana. Konsertin pääteoksena kuullaan Maurice Duruflén (1902-1986) upea Messe Cum jubilo, jossa baritonisoolon tulkitsee laulajalupaus Robert Näse. Konsertin johtaa Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Visa Yrjölä (s.1992).
Mieskuoro Euga on pääosin Tampereen, Turun ja Helsingin välillä toimiva kuoro, jonka keski-ikä on tällä hetkellä n. 24 vuotta. Euga on kerännyt kansainvälistä menestystä mm. voittamalla sarjansa Cornwallin mieskuorofestivaaleilla Englannissa 2013. Lisäksi samana vuonna kuoro palkittiin kahden kultaleiman tunnustuksella Tampereen Sävelessä. Toukokuussa 2014 Euga edusti Suomea Euroopan Yleisradioliiton EBU:n järjestämässä televisioidussa Europe Sings! -tapahtumassa Wienissä.
LIPUT ENNAKKOON:
http://www.piletti.fi
http://www.euga.fi
https://www.facebook.com/events/307768412740723/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.