Streat Helsinki Night Bites -snägärien yö

Streat Helsinki NIGHT BITES sai mukaansa viisi innokasta grillikioskia ja kolme grilliruoan tulevaisuudesta kiinnostunutta ammattilaista. Uusia annoksia lähtevät yhdessä kehittämään Jaskan grilli, Karhupuiston grilli, Rautatientorin grilli, Pikku Jaska ja Manskun grilli sekä kokit Teemu Aura, Meri-Tuuli Lindström sekä Sami Garam.
Mukaan lähteneet grillit ovat legendaarisia yöruoan noutopaikkoja Helsingissä. Esimerkiksi Jaskan hampurilainen, Ilkan erikoinen ja Euro Pesälä ovat monelle öiseen aikaan ruokaa etsineelle tuttuja annoksia. Makkaraperunoista, nakkilihapiirakoista ja hodareista puhumattakaan.
Kokit Teemu Aura, Meri-Tuuli Lindström ja Sami Garam lähtivät innolla mukaan yhteistyöhön. Auralla on pitkä historia muun muassa Michelin-tähdellä palkitussa Demossa, ja tätä nykyä hänet tunnetaan sekä Patisserie Teemu & Markuksesta että Kahvila-ravintola Storystä. Lindström on muun muassa Junior MasterChef -ohjelmasta tuttu tv-kokki ja ruoka-alan yrittäjä, jolta ilmestyy myös snägäreille sopivia reseptejä sisältävä keittokirja maaliskuun lopussa. Ruokakirjailijana ja kokkina tunnettu Sami Garam pyörittää Cafe Agricolaa, Pasilan urheiluhallin kahvion lounasravintolaa ja kahta henkilöstöravintolaa. Katuruoka on kaikilla kolmella lähellä sydäntä.
http://instagram.com/streathelsinki
http://twitter.com/streathelsinki
Lisätiedot http://streathelsinki.com/night-bites/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tuore PMMP-dokumentti ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |