Cirko-festivaali: Blind Gut Company: Machine
Machine on Blind Gut Companyn kokeellinen nykysirkusteos, joka tutkii ihmisen ja nykyteknologian suhdetta. Machinessa kehot, koneet ja teknologia käyvät keskustelua surrealistisessa maisemassa. Inhimillinen ja digitaalinen, liha ja metalli, kohtaavat etsien merkityksiä toisilleen ja omalle olemassaololleen. Kuka hallitsee ketä? Vuoropuhelua käydään sekä valtavan, trusseista rakennetun, vastapainokoneen että nuorallatanssin, ilma-akrobatian ja esinemanipulaation keinoin.
Teos on saanut alkunsa tarpeesta nostaa esille teknologian, ja erityisesti digitaalitekniikan kasvavaa roolia inhimillisessä todellisuudessa sekä sen aiheuttamia muutoksia niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasolla. Onko lisääntynyt teknologia tehnyt ihmisestä onnellisemman tai vapaamman?
Blind Gut Company on kolmen sirkustaiteilijan, Inga Björnin, Saana Peuran ja Tuomas Vuorisen vuonna 2015 perustama nykysirkusryhmä. Heitä yhdistää halu tehdä rohkeaa ja merkityksellistä sirkusta, joka ei pelkää ottaa kantaa tai tarttua ajankohtaisiin aiheisiin. Ryhmä luottaa sirkuksen ilmaisvoimaisuuteen ja uskoo sokeasti voivansa teoksillaan muuttaa maailmaa.
Ensi-ilta 17.11.2016 Les Boréales -festivaali, Ranska.
Paikka: Kulttuurikeskus Stoa
Kesto: 60 min
Ikäsuositus 12+
Konsepti: Tuomas Vuorinen
Ohjaus: Blind Gut Company
Esiintyjät: Inga Björn, Saana Peura, Tuomas Vuorinen
Valosuunnittelu: Kauri Klemelä
Äänisuunnittelu: Esko Mattila
Tuotanto: Blind Gut Company
Tukijat: La Brèche, Pôle National des Arts du Cirque de Normandie, Cirko–Center for New Circus Subtopic, Nordic Baltic Development Residencies for Contemporary Circus, Arts Promotion Centre Finland, City of Helsinki Cultural Office, The Finnish Cultural Foundation, The Finnish Cultural Foundation - Uusimaa Regional Fund, The Jenny and Antti Wihuri Foundation
Kuva: Jouni Ihalainen / Circo
LISÄTIEDOT:
http://www.cirko.fi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































