Helsinki-kirjoja Kivinokassa
Paikalle saapuvat kirjojaan esittelemään Eero Haapanen, Maarit Verronen, Pauli Jokinen ja Laura Salama. Kirjailijat esittelevät teoksiaan rennossa keskustelutilaisuudessa, jossa yleisö pääsee osallistumaan keskusteluun ja esittämään kysymyksiä. Keskustelun jälkeen kirjailijat ovat yleisön tavattavissa.
EERO HAAPANEN on kirjoittanut kirjan Sörnäisten rysäkeisarit, joka kertoo Vanhankaupunginlahden kalastajasuvun tarinaa 1800-luvulta eteenpäin. Aihe on Haapaselle läheinen, sillä hän viettää runsaasti vapaa-aikaansa Vanhankaupunginlahdella pienessä Kuusiluodossa ja vetää siellä toimivaa Vanhankaupungin Kulttuuri-Ekologista klubia.
PAULI JOKISEN uusin kirja Muistolaattabongarin opas on niputtanut yksiin kansiin Helsingin muistolaatat. Kirja on erilainen tapa tutustua kaupungin historiaan. Aikaisemmin Jokinen on kirjoittanut muun muassa kirjat Sunnuntaikävelyllä Helsingissä ja Kulttuurikävelyllä Helsingissä. Jokinen on myös Kivinokkalaiset ry:n puheenjohtaja.
MAARIT VERRONEN on monesti palkittu pitkän linjan kirjailija ja kaksinkertainen Finlandia-ehdokas. Verronen esittelee Kivinokassa kirjansa Sulhanen, joka kertoo Lapinlahden ja Länsiväylän puristuksessa olevasta pienen pienestä Sulhanen-saaresta.
LAURA SALAMA on Kivinokan kesämajalainen ja hän on tehnyt kirjan Kesä Kivinokassa. Kirjassa on tarinoita Kivinokasta ja se sisältää myös Salaman upeita kuvia. Kirja on niin tuore, että painomuste tuoksuu vielä.
Kirjailijoilla on tilaisuudessa myös omia kirjoja myytävänä.
Helsinki-kirjoja Kivinokassa 13.6.2015 kello 13. Paikka Kivinokan uimarannan tanssilava.
http://kivinokka.fi/helsinki-kirjoja-kivinokassa-13-6/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































