Tarinoita todellisuudesta - sosiaalisen valokuvauksen projektin näyttely
Kaikille avoimeen projektiin haettiin osallistujia sosiaalisessa mediassa julkaistun kutsun sekä järjestävien tahojen medioiden avulla. Mukaan ilmoittautui 59 kuvaajaa ja projektin lopussa osallistujia oli mukana 41. Tarinoita todellisuudesta -projekti tarjosi kynnyksettömän väylän omaehtoiseen luovaan toimintaan, johon kuka tahansa saattoi osallistua. Nuorin mukaan ilmoittautunut oli 18-vuotias ja vanhin 76 vuotta.
Kuvaamisen tueksi ja innoittajaksi osallistujille annettiin viikoittain teemoja. Kuvat julkaistiin Facebook-ryhmässä, jossa niistä käytiin vilkasta keskustelua. Kuvaamisen lisäksi kuvan katsominen ja kokeminen olivat merkittävässä asemassa. Kuvausvälineiden ja teknisen tason sijasta etusijalle nostettiin kuvien sisältö, teemojen tulkinta, uteliaisuus, erilaiset näkökulmat ja ennakkoluulottomuus.
Projektiin jätetystä yli tuhannesta kuvasta vedostettiin näyttelyyn 26 kuvaa ja verkkonäyttelyyn lähes kolminkertainen määrä. Valinnan suoritti projektin taiteellinen johtaja Pasi Kirkkopelto ja järjestävien tahojen edustajat.
Järjestäjät: Apple-käyttäjät ry, Kirjasto 10, Galleri Zebra
Pasi Kirkkopelto, taiteellinen johtaja
Pia Parkkonen, tuottaja
Anne Myöhänen, tuottaja
http://bit.ly/Tarinoita_todellisuudesta_valokuvanäyttely
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































