Z-free: Johanna Nuutinen
Koreografi Johanna Nuutinen työskentelee z-free-jaksollaan uuden teoksensa ANON - The act of waiting parissa.
Anon = soon (vanhaa englantia)
Johanna Nuutisen uusin teos ANON käsittelee odotuksen synnyttämää vääjäämätöntä antautumisen, epätietoisuuden ja epävarmuuden tunnekirjoa virtuoottisen tanssin, esiintyjien tilaa rajaavan kuutiolavasteen sekä tilan resonaatiota hyödyntävän äänimaailman keinoin.
ANON - The act of waiting tutkii myös odottamisen muodostamia väliaikaisia yhteisöjä sekä odottamiseen liittyvän vallankäytön näkökulmia. Kenellä on valta odotuttaa muita ja kuka suostuu odottamaan?
Odotus on läsnä arjessamme jatkuvasti - odotamme unen saantia, aamua, bussin saapumista, testituloksia, kesää, lomaa, toista ihmistä, syntymää, kuolemaa ja hyväksyntää. Kaikesta huolimatta odotus on vähän tutkittu aihealue.
Teknologian kehitys on myös lyhentänyt odotusaikoja useassa suhteessa, mutta myös kutistanut kärsivällisyyttämme. Siinä missä ennen odotimme kirjettä saapuvaksi viikkoja valtameren toiselta puolen, on ärsyyntymiskynnyksemme nyt hyvin matala, jos kännykän käynnistäminen kestää pidempään kuin 10 sekuntia. Onko odotuksen sietäminen olennaista kasvullemme ja kehityksellemme ihmisinä?
Johanna Nuutinen on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Hän on luonut omia teoksia elokuvan ja näyttämöteosten muotoon vuodesta 2011 lähtien. Taiteellisessa työssään Johanna keskittyy käsittelemään identiteetin, metamorfoosin, kestävyyden ja kestollisen esityksen teemoja monitaiteellisissa konteksteissa.
ANONIN työryhmään kuuluvat Nuutisen lisäksi mm. visualisti Joonas Tikkanen, äänisuunnittelija Tuuli Kyttälä, tanssitaiteilijat Jenna Broas ja Oskari Nyyssölä, sekä dramaturgi Miranda Lawrence.
Teoksen ensi-ilta Teatteri Viiruksessa 22.11.2018
Z-free on Zodiakin tapahtumakonsepti, joka tarjoaa valituille taiteilijoille mahdollisuuden avata julkisesti omia työtapojaan, kehitellä ideoitaan ja ottaa yleisö mukaan työprosessiin.
https://www.zodiak.fi/kalenteri/z-free-johanna-nuutinen
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
Suomen tennishuiput nähdään HPP Openissa Talissa |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |

































































