Scar Symmetry (Swe), Suamenlejjona, Pahan Ikoni, Carry The Weight, la 30.3.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
HEAVY METAL HEART TUO SCAR SYMMETRYN SUOMEEN MAALISKUUSSA 2019
Ruotsalaisen melodisen death metallin pioneeri Scar Symmetry (SWE) palaa Suomeen kahdelle keikalle kolmen vuoden tauon jälkeen. Viimeksi yhtye nähtiin Heavy Metal Heart 10 tapahtumassa Helsingissä ja saman vierailun yhteydessä Oulussa sekä Jyväskylässä. Scar Symmetry vierailee Suomessa harvakseltaan ja seuraavaa kertaa voi joutua odottelemaan pitkäänkin Per Nilssonin kiertäessä maailmaa Meshuggah- yhtyeen riveissä. Uusi albumi "Singularity: Phase 2" on edelleen työn alla ja virallinen julkaisupäivä vielä pimennossa. Uutta materiaalia saadaan kuitenkin mahdollisesti kuulla maaliskuussa, ja vanhoja helmiä kelpaa lähteä fiilistelemään aina!
Mukana keikoilla nähdään myös Heavy Metal Heart- rosteriin kiinnitetyt Suamenlejjona, Pahan Ikoni sekä Carry The Weight.
Suamenlejjona on haalinut itselleen kiitettävästi kuulijakuntaa ympäri Suomen riettailla, mutta vahvasti huumoriin pohjautuvilla lyriikoillaan. Tällä hetkellä yhtye työstää uutta materiaalia ja uusi albumikin on työn alla. Thrash/death metallia takova Pahan Ikoni on menestynyt hiljattain mm Tuska Torstai- kisassa, jonka kautta päätyi soittamaan Tuskan virallisille jatkoille 2018. Carry The Weight on juuri julkaisemassa debyytti EP:nsä "Low Points" 30.lokakuuta, jonka jälkeen lähtee pidemmälle Euroopan kiertueelle ja heittää promokiertueen Suomessa tammikuussa 2019.
Heavy Metal Heart presents
SCAR SYMMETRY (SWE)
Suamenlejjona
Pahan Ikoni
Carry The Weight
Lauantai 30.3.2019
HELSINKI - On The Rocks
Liput 24,50/26€
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Espresso Macchiatolla hurmannut Tommy Cash Allas Poolilla elokuussa |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |