Kallio Block Party
Kallio Block Party 2026 – Kaupunkilaisten katujuhla
Kallion oma korttelijuhla täyttää taas Kallion kadut.
Perinteisesti talkoovoimin järjestetty Block Party passittaa autot pois ja täyttää kadut musiikilla, kulttuurilla, yhdessäololla ja ihmisillä.
Lukuisat erilaiset ja eri musiikkigenrejä edustavat lavat tuovat kaupunkilaisten iloksi kadut täyteen tunnelmaa.
Tapahtuma on maksuton, ja avoin kaiken ikäisille korttelijuhlistajille.
Tapahtuma tunnetaan autoista tyhjennetyistä ja juhlivien ihmisten täyttämistä kaduista. Yleisö voi tanssia ja fiilistellä korttelifestivaalin tunnelmasta useiden esiintymislavojen välillä.
Helsingin katukuvan ja tajunnan räjäyttävä ainutlaatuinen festivaali on täyttänyt Alppilan ja Kallion katuja ihmisillä ja megalomaanisella jytämusiikilla. Muistathan, että Block Partya on aina juhlittu siististi jätteitä jättämättä.
Toisen Linjan ja Tokoinrannan väliset kalliot täyttyivät päivällä ihmisistä.
Viihtyisässä puistossa osattiin ottaa rennosti.
Päivällä yleisö alkoi saapua hiljalleen musiikin täyttämille kaduille.
Kallio Block Party
Koska kadut kuuluvat kaikille ja haluamme juhlistaa elävää kulttuuria yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Autot sivuun, kansa kadulle.
Block Partyjen afterpartyja vietetään useissa Kallion ravintoloissa.
https://www.kallioblockparty.org/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Lapualaisooppera herää kummittelemaan Mustikkamaan kesässä |
![]() |
Vaasankatu täyttyy ihmisistä ja tunnelmasta nyt jo toista kertaa |
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































