Pikku G (levynjulkkarit)
PIKKU G:N TUOREIN SINGLEJULKAISU STRIIMANNUT KULTAA - UUSI LEVY JULKAISTAAN TOUKOKUUSSA!
Upean comebackin tehneen Pikku G:n maaliskuun alussa julkaistu single Mitä sulle jää feat. Ilta on ylittänyt kultarajan eli sitä on striimattu yli 2 miljoonaa kertaa. Biisi nousi suoraan Spotifyn top 50 -listan kärkisijalle useaksi viikoksi ja on edelleen Suomen 11. kuunnelluin.
Myös Pikku G:n aiemmat sinkut ovat saavuttaneet suursuosion. Joulukuussa 2017 ilmestynyt comeback-single Solmussa feat. BEHM pysytteli Suomen 50 kuunnelluimman kappaleen joukossa lähes puoli vuotta. Biisiä on striimattu jo yli 12 miljoonaa kertaa eli triplaplatinaan oikeuttava määrä. Viime kesänä ilmestynyt Paratiisiin feat. Ilta on myös ylittänyt reilusti kultarajan.
Pikku G:n upea comeback huipentuu, kun odotettu uusi albumi julkaistaan 31. toukokuuta.
" - Minulla on mahtava fiilis siitä miten jengi on ottanut vastaan uusimman sinkun. Kiitos kaikille jotka olette kuunnelleet mun uutta musaa. Tästä on hyvä fiilis jatkaa eteenpäin kohti albumin julkaisua. En malta odottaa että kuulette kaikki biisit joita ollaan tehty, Pikku G fiilistelee."
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |