Chisu, pe 18.10.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Chisu, yksi Suomen arvostetuimmista taiteilijoista, julkaisi 9.8. upean klubiträkin Ikävä. Kappale yhdistelee taitavasti elektropoppia ja suomalaisen tyypillistä melankoliaa. Kappale on ensimmäinen maistiainen syyskuussa julkaistavalta POST MOMENTUM -kokonaisuudelta.
"Tein Ikävä-biisin viime kesänä, kun itselleni tärkeitä ihmisiä muutti pysyvästi ulkomaille asumaan. Tuotannollisesti halusin mukaan omaa nuoruuden kaihoa 1990-2000 vuosilta, jolloin elämäni soundtrack looppasi biisejä mm seuraavilta artisteilta: Leila K, Waldo's People, Rammstein, Darude ja Bomfunk MC's. Haluan myös omistaa biisin heille, jotka eivät omasta tahdostaan vaan esimerkiksi sodan tai muun uhan alla joutuvat jättämään kotimaansa ja rakkaitaan taakseen. Ikävä -kappale soikoon tanssittavana rukouksena kaikille niille, joilla on ikävä johonkin tai jonkun luo." -Chisu
Chisu teki tänä keväänä näyttävän paluun julkaisemalla kolmessa osassa uuden albuminsa MOMENTUM 123. Albumin teema oli muutos ja sitä se todella edusti Chisun aiempaan tuotantoon verrattuna. Vahvasti elektrovaikutteinen kokonaisuus keräsi ylistystä niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Myös keikoilla nähtiin muutos edelliseen, kun bändin sijasta Chisu esiintyi kahden konemuusikon kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































