Hearthill
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Toukokuussa 1988, helsinkiläinen HEARTHILL-yhtye julkaisi Pyramid-levymerkin kautta debyyttialbuminsa "Hearthill". Rumba-lehden tuolloinen päätoimittaja Rami Kuusinen oli ennustanut jo samaisen vuoden helmikuussa bändistä vuoden tulokasta, eikä ollut väärässä.
Tänä päivänä HEARTHILL on todellinen klassikkoyhtye. Tuolloin vuonna 1988 läpimurron tehnyt itähelsinkiläisbändi saavutti aktiiviurallaan (1987-1994) lähes kaiken mitä suomalaisyhtye voi saavuttaa. HEARTHILL levytti kuusi albumia, soitti yli 500 keikkaa ja esiintyi kymmenessä maassa tehden myös vuosina 1990 ja 1991 kaksi USA:n reissua.
Huippunsa HEARTHILL-huuma saavutti Suomessa keväällä 1990, jolloin bändi julkaisi kolmannen levynsä "Graveyard Party Blues". Kantria, poppia, rockabillyä ja lähiödekadenssia sekoittanut albumi nousi levykauppojen myyntilistojen kärkeen, yhtye voitti toistamiseen Levyraadin, ja pitkäsoiton nimibiisin video pyöri ahkerasti kansainvälisellä MusicTV:llä. HEARTHILLin mittava Suomen kiertue oli loppuunmyyty, musalehdet hehkuttivat kansikuvapoikiaan, ja "Greivis" myi lähes 10 000 kpl.
HEARTHILL loi maineen hurjana liveaktina esiintyen kymmenillä festivaaleilla, mm. Ruisrockin ja Provinssirockin päälavoilla, Tallinnan Summer Rockissa (1989), Roskilden festivaaleilla (1992), Austinin South By Southwest -tapahtumassa sekä sadoilla klubeilla Lontoon Marqueesta (1989) New Yorkin legendaariseen CBGB:siin (1991).
Vielä Amerikan seikkailuidensa jälkeen HEARTHILL jatkoi intohimoisesti musiikin tekemistä julkaisten albumit "Lost In The Limbo Zone" (1992) ja "Lost Tune Fish" (1995).
Kolmekymmentävuotistataivaltaan juhlistaakseen Hearthill julkaisee Svart -levy-yhtiön kautta "The Lost Tapes '92" -vinyylialbumin. Levy sisältää Hearthillin "legendaarisen" Tikkurilan Vernissa -klubin livetallenteen 30.1.92. Jolla bändi esitti keikalla 13 uutta levyttämätöntä kappaletta.
The Lost Tapes:in Hearthill on hulvattoman energinen, progressiivinen ja juureva. Sydänmäki on lauluteksteissään epätoivosta huolimatta veijarimainen. Laulussa on latausta ja voimaa ja Sydänmäki soittaa komppikitarana myös Telecasteria, joka tuo soundiin oman kulmikkaan rytminsä. Laiho rokkaa kitarallaan ja tunnelmoi myös slidellä. Ufon viulu on sovitettujen viulustemmojen sijaan rockpelimannihenkisesti kehissä. Rytmiryhmä: Kiviniemi ja Tikka jytäävät svengaavana ihmiskoneena.
HEARTHILL:
Jussi Sydänmäki - laulu, kitara
Samuli Laiho - kitara, taustalaulu
Ufo Mustonen - viulu
Jukkis Kiviniemi - basso, taustalaulu
Heikki Tikka - rummut, taustalaulu
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































