Höstlovskonsert Med Robin Hund
Robin Rekun syyslomakonsertti ruotsiksi
Robin Rekku & Jekkuorkesteri soittaa svengaavaa lastenmusiikkia joka soveltuu koko perheelle – tällä kertaa ruotsiksi. Konsertissa on vauhdikkaita sekä rauhallisempia hetkiä. Lapset saavat osallistua aktiivisesti laulun, liikkumisen sekä rytmiikan kautta.
Robin Rekku & Jekkuorkesteri ovat julkaisseet 1 suomenkielisen levyn, 5 ruotsinkielistä levyä sekä laulukirjan. Orkesteri on ehtinyt tehdä noin 400 esiintymistä 2012 lähtien. Orkesterin ruotsinkielinen alter ego Robin Hund & Hans glada orkester voitti Emma palkinnon parhaasta lastenmusiikista 2017. Nyt Robin Rekku & Jekkuorkesteri on ehdolla Emma palkinnon saajaksi 2019 uuden suomenkielisen levynsä johdosta!
Robin Rekkua esittää Tomas Järvinen ja Bob Kattia esittää Henrik Strang. Tomas on koulutukseltaan YH Kulttuurituottaja, taidehallinnon maisteri, jatko-opiskelija ja työskentelee Folkhälsan Utbildning Oy:n toimitusjohtajana. Henrik on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, ja työskentelee luokanopettajana sekä muusikkona. Kummatkin ovat työskennelleet musiikin parissa jo 25 vuotta.
Kesto 60 min. Järj. Vuotalo.
www.vuotalo.fi
////
Robin Hund & Hans glada orkester spelar svängig barnmusik för hela familjen. Konserten består av både fartfyllda och lugna stunder. Barnen får delta aktivt genom sång, rörelse och rytmik.
Robin Hund & Hans glada orkester har givit ut 5 musikalbum på svenska, 1 på finska, 1 sagoalbum om deras äventyr samt en sångbok. Orkestern har spelat ca 400 spelningar sedan start år 2012. Robin Hund & Hans glada orkester vann ett Emma pris 2018 för årets barnmusik 2017. Deras finskspråkiga alter ego Robin Rekku & Jekkuorkesteri nominerades för ett Emma pris 2019.
I den här finlandssvenska barnorkestern spelas Robin Hund av Tomas Järvinen och Bob Katt av Henrik Strang. Tomas är YH kulturproducent, magister och doktorand i konstförvaltning och jobbar som VD för Folkhälsan Utbildning. Henrik är klasslärare och musiker. Bägge har musicerat i 25 år.
Längd ca 60 min. Arr. Nordhuset.
www.vuotalo.fi
Pyörätuoliasiakkaan avustaja pääsee samalla lipulla. Muut avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo).
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































