BANNER1_ALT

BANNER1_ALT

Ragnar Kjartansson: The Visitors -avajaiset

Hinta: 15 / 13 e
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Lisätietoa tapahtumasta:
Ragnar Kjartanssonin The Visitors on kuvattu upeassa vanhassa Rokebyn kartanossa lähellä New Yorkia. Jokaisen videossa esiintyvän muusikon osuus on äänitetty erikseen, mutta Kiasman viidennen kerroksen näyttelytilassa kaikki yhdeksän otosta yhdistyvät vaikuttavaksi esitykseksi.

Koskettava musiikillinen elämys on luovuuden, yhteisöllisyyden ja ystävyyden ylistys, joka on saanut nimensä pop-yhtye ABBAn viimeiseksi jääneestä albumista. Eroa käsittelevä sanoitus perustuu Ásdís Sif Gunnarsdóttirin kirjoittamaan runoon ja musiikin on tehnyt taiteilija ja muusikko Davíð Þór Jónsson.

The Visitors kuuluu itävaltalaisen Thyssen-Bornemisza Art Contemporaryn (TBA21) kokoelmaan.

Ragnar Kjartanssonin (s. 1975, Reykjavik, Islanti) keskeisiä teemoja ovat pohjoinen identiteetti, melankolia ja pop-kulttuuri. Kjartansson on valmistunut Islannin taideakatemiasta ja opiskellut Kuninkaallisessa Akatemiassa Tukholmassa. Hänet tunnetaan myös islantilaisen Trabant rock-yhtyeen jäsenenä.

Kjartanssonilla on ollut yksityisnäyttelyitä Reykjavikin lisäksi mm. New Yorkissa, Chicagossa, Beijingissä, Lontoossa, Kööpenhaminassa ja Pariisissa. Vuonna 2009 Kjartansson edusti Islantia Venetsian biennaalissa.

Ragnar Kjartansson on tuore Ars Fennica-voittaja (vuosi 2019).

https://kiasma.fi/nayttelyt/ragnar-kjartansson/

Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://www.kiasma.fi/
Puhelin:
029 450 0501

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Taikuutta ja mentalismia Astoria-salissa 26.10.

BANNER1_ALT

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi