John Lundvik (Se), su 13.10.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
RUOTSIN EUROVIISUEDUSTAJA JOHN LUNDVIK KONSERTOI LOKAKUUSSA SUOMESSA
Su 13.10.2019 Helsinki, On The Rocks
Tukholmalainen nouseva pop-sensaatio John Lundvik saapuu Suomeen lokakuussa. Kevään Euroviisuissa Ruotsia edustava Lundvik esiintyy Helsingin On The Rocksissa sunnuntaina 13. lokakuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 13. toukokuuta Tiketissä.
Lontoossa syntynyt ja Ruotsissa varttunut John Lundvik on 2010-luvulla jättänyt varsin mittavan jäljen modernin popin ja R&B:n kenttään niin artistina kuin säveltäjänäkin. Stevie Wonderin ja Whitney Houstonin innoittama Lundvik nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2018, kun hän sijoittui Melodifestivalenin kolmannelle sijalle kappaleellaan "My Turn". Tänä vuonna Melodifestivalenin voittanut Lundvik edustaa Ruotsia Euroviisuissa kappaleellaan "Too Late For Love", joka nousi suoraan listaykköseksi kotimaassaan. Lundvikin debyytti-EP "My Turn" on julkaistu tänään.
Laulunkirjoittajana Lundvikin läpimurto koitti jo vuonna 2010, kun hänen ja niin ikään ruotsalaisen hittisäveltäjä Jörgen Elofssonin kirjoittama kappale "When You Tell The World You're Mine" soi Ruotsin kruununprinsessa Victorian virallisena hääkappaleena. Lundvik on myös säveltänyt musiikkia muun muassa Isac Elliotille, yhdysvaltalaiseen "Empire" -televisiosarjaan sekä vuonna 2010 julkaistun ruotsalaisen "Rahalla saa" -hittielokuvan soundtrackille. Lundvik oli myös mukana kirjoittamassa Euroviisuissa kuultavaa Iso-Britannian edustuskappaletta "Bigger Than Us".
On The Rocksin lavalla Lundvikin kanssa esiintyy nelihenkinen The Mamas -gospelkuoro, jonka sielukas tulkinta säestää artistin esiintymistä myös Euroviisujen finaalissa.
LIPUT:
-ennakkoon Tiketistä alk. 19 EUR
-ovelta 21 EUR
www.facebook.com/johnlundvik/
www.fullsteam.fi
www.rocks.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































