Eclipse (Swe)
Ruotsalainen Eclipse Suomeen!
Roima rock raikaa Helsingissä ja Tampereella.
Tänä vuonna 20-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä ruotsalaisyhtye Eclipse saapuu tammikuussa Suomeen. Hohdokas hardrock täyttää perjantaina 17. tammikuuta Helsingin On the Rocksin ja villitsee seuraavana iltana Tampereen Klubilla.
Ennen Suomen-keikkoja Eclipse ehtii julkaista seitsemännen albuminsa. Paradigm on kuultavissa 11. lokakuuta alkaen. Luvassa on entistä tarttuvampia kertosäkeitä, raskaita kitaroita ja Erik Mårtenssonin vahvaa laulua.
Suomessa useasti vieraillut ja täällä vahvasti fanitettu Eclipse on yksi ruotsalaisen rockin vientituotteista. Keikkoja ympäri maapallon tehnyt bändi on nähty rockin suurimpien jättiläisten rinnalla. Bändi on jakanut esiintymislavan mm. Aerosmithin ja Scorpionsin kanssa.
- Paradigmin ilmestymisen jälkeinen kiertue tulee olemaan voimallinen. Jos olet jo fani, tiedät varmasti, että tulossa on pelkkää hyvää. Jos tutustut Eclipseen vasta nyt, haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi bileisiin, Erik Mårtensson hymyilee.
Eclipse (Swe)
Pe 17.1.2020 Helsinki, On the Rocks
La 18.1.2020 Tampere, Klubi
- liput molemmille keikoille 29,50 e (Tiketti), ovihinta 30 e
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































