F (levyjulkkarit), Yeboyah
Hinta: 14
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
F juhlii huhtikuussa ilmestyvän toisen albuminsa julkkareita Korjaamolla lauantaina 11.4.! Albumilta on jo saatu esimakua tammikuussa julkaistun singlen "Sokerii" myötä.
"Sokerii on biisi, joka samaan aikaan itkee ja nauraa mun sukupolvelle ja sen kipuilulle. Biisi toimii myös eräänlaisena introna ja kehyksenä mun tulevan albumin tematiikalle. Albumi tulee kulkemaan matkan erilaisten tabujen läpi. Samalla se riisuu kertojansa ja hänen sukupolvensa puhumattomien sekä kiellettyjen asioiden ja kokemusten painolastista", F avaa.
Vuosi 2019 oli F:lle käänteentekevä. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Mä en oo viel tarpeeks iso, jonka YleX nosti vuoden parhaimpien kotimaisten albumien joukkoon. Lisäksi F keikkaili Suomen isoimmilla festivaaleilla soolona sekä osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -rapshowta. Menneen syksyn hän pysyi aktiivisena erilaisten biisivierailuiden myötä. Hän teki yhteistyötä muun muassa Lukas Leonin, costeen ja Pykärin kanssa. Vuosi huipentui yhteensä kahteen Emma-ehdokkuuteen Vuoden tulokas- sekä vuoden rap/r'nb -kategorioissa.
Illan avausesiintyjänä nähdään viime vuoden puhutuimpien hiphop-nimiin lukeutuva Yeboyah. Artistin viime kesänä julkaisema visuaalinen Elovena-EP ravisteli luutuneita käsityksiä suomalaisuudesta ja poiki hänelle "Vuoden Tulokas" -Emma-ehdokkuuden ja sijan 5 YleX:n Läpimurto-listalla. Gasellien, Pesson ja Aivovuodon kappaleilla featannut monilahjakkuus nähtiin myös osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowta.
https://www.korjaamo.fi/fi/tapahtumat/2020/04/11/f-levyjulkkarit,-yeboyah

Tapahtumapaikka / Venue
Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link
✅ Linkki kopioitu / link copied
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Iltapäiväkonsertti: Love Story
ti 20.10.2026 klo 13:30
Laulustudio Kaj Chydenius esittää: Syleily
ke 21.10.2026 klo 19:00
Something Else vol. 19 | Yıldırım/Boughton/Smith
to 22.10.2026 klo 19:00
Royal Jazz Club
pe 23.10.2026 klo 19:00
Tribute to Amy Winehouse
la 24.10.2026 klo 19:00
Big Band -messu
su 25.10.2026 klo 10:00
Guitar Madness: Hommage á Gábor Szabó
ma 26.10.2026 klo 18:30
Perinnearkkuklubi: uni uni, Cienna
ti 27.10.2026 klo 19:00
Kirjailijavieraana Maiju Talvisto: Tätä ei tapahtuisi miehelle
ke 28.10.2026 klo 17:30
Briccon treffi-ilta with Cowley Fu
to 29.10.2026 klo 19:00

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Syyslomatarjontaa rittää Helsingin seudulla
Lue lisää
Lue lisää
Halloween tuo tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan
Lue lisää
Lue lisää
Pelimusiikki täyttää Temppeliaukion kirkon
Lue lisää
Lue lisää
Tiedekulmassa pureudutaan ihmiskunnan aallonpohjiin
Lue lisää
Lue lisää
Huippupesäpallo palaa Helsinkiin, PuMu nousi Superiin
Lue lisää
Lue lisää
ToPo:n naiset tarjoavat huippukoripalloa Korisliigassa Kisiksellä
Lue lisää
Lue lisää
Näin HKT:n uusi hittimusikaali syntyi
Lue lisää
Lue lisää
Apulanta nähdään Konepajan Market Hallissa joulukuussa
Lue lisää
Lue lisää
Loppukesästä avattu Muumi-leikkipuisto sai heti suuren suosion
Lue lisää
Lue lisää
Onko tässä Helsingin upein sporttibaari? Suosiolle ei näy loppua
Lue lisää
Lue lisää
Graffititaiteen SM-tittelistä kisattiin Vallilassa
Lue lisää
Lue lisää
Ruotsalainen hittikauppa avasi pop up -myymälän Helsinkiin
Lue lisää
Lue lisää
Uusi stand-up -klubi Semifinalissa keskiviikkoisin
Lue lisää
Lue lisää
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle
Lue lisää
Lue lisää
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola
Lue lisää
Lue lisää
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat
Lue lisää
Lue lisää
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää
Lue lisää
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää
Lue lisää
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää
Lue lisää
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää
Lue lisää
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää
Lue lisää
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää
Lue lisää
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää
Lue lisää
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää
Lue lisää
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää
Lue lisää
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä
katso ilmaspäivät
katso ilmaspäivät
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää
Lue lisää
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja