Wolfmother
Wolfmother
18.8.2021 - Kulttuuritalo, Helsinki
K-18
Huom! Keikka siirtynyt alkuperäiseltä päivältä 19.8.2020 ensi vuoteen 18.8.2021.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivälle.
Australialainen hard rock -suuruus Wolfmother Suomeen elokuussa!
Australialainen hard rock -suuruus Wolfmother saapuu konsertoimaan Suomeen elokuussa. Tämä intensiivisistä ja taidokkaista live-esiintymisissään tunnettu yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalossa keskiviikkona 19. elokuuta.
Wolfmother perustettiin Sydneyssä vuonna 2004, ja yhtyeen keskushahmona on sen karismaattinen solisti ja taiturimainen kitaristi Andrew Stockdale. Hänen lisäkseen yhtyeessä soittavat nykyisin rumpali Hamish Rosser ja basisti Brad Heald.
Yhtyeen ensilevy, Wolfmother, ilmestyi 2005, ja se nousi heti Australian listalla sijalle kolme. Rolling Stone -lehti nimesi sen jopa yhdeksi vuoden parhaista albumeista, ja sittemmin levyä on myyty jo yli 1,5 miljoonaa kappaletta ympäri maailman.
Nykyisin Wolfmotherilla on maailmanlaajuinen ihailijakuntansa, ja yhtye on nähty loppuunmyydyillä keikoilla ympäri maailman sekä suurilla festivaaleilla, kuten Coachellassa ja Lollapaloozassa.
Wolfmother soitti hurmokselliseksi kuvaillun keikkansa Provinssirockissa 2011. Nyt yhtye saapuu pitkän odotuksen jälkeen Helsinkiin elokuussa!
Ovet: 19:00
Showtime TBA
LIPUT
48,50€
Wolfmother: http://www.wolfmother.com
Konserttien järjestäjä: All Things Live Finland
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































