Hyvänmielenosoitus jakaa jälleen kiitosta maailmalle
Järjestyksessään toinen kansalaisdiplomaattinen tapahtuma Hyvänmielenosoitus järjestetään Helsingissä 18. toukokuuta. Tapahtumassa kierretään yhden lauantain aikana kaikki Suomessa olevat suurlähetystöt. Jokaisen lähetystön edessä pidetään hyvänmielenosoitus, jossa kiitetään kulloistakin maata siellä tehtyjen hyvien asioiden puolesta. Viime vuonna Hyvänmielenosoitukseen osallistui paikan päällä yli 300 suomalaista.
Hyvänmielenosoituksen järjestäjät kutsuvat mukaan myös eri maiden suurlähettiläät. Hyvänmielenosoittajat luovuttavat suurlähettiläälle Hyvänmielenviirin kiitokseksi heidän edustamassaan maassa tehdystä hyvää mieltä tuottaneesta asiasta. Viime vuonna kiitoksia saivat muun muassa Norja juustohöylän keksimisestä, Iran nopan kehittämisestä, Yhdysvallat PostIT –lapuista ja Viro säveltäjä Arvo Pärtistä. Hyvänmielenosoittajat toivovat suurlähettilään vievän kiitokset eteenpäin omaan maahansa.
Lauantai 18.5. on täynnä iloa ja meininki sopii kaikenikäisille. Olemme keränneet kiitoksen aiheita valmiiksi. Voit keksiä itse lisää tai antaa tukesi muiden esittämille kiitoksille yksinkertaisesti olemalla mukana. Hyvä mieli on helppoa!
Tule viettämään hauska kevätlauantai tärkeän asian merkeissä! Iloinen mieli ja halu tehdä hyvää riittävät. Tarkempia lisätietoja, aikataulut ja ilmoittautuminen osoitteissa.
Tapahtuma käynnistyy Helsingin Senaatintorilla 18. toukokuuta kello 10.00.
Katso vahvistusviesti sähköpostistasi. Vahvistuksen jälkeen olet mukana ja saat jatkossa vapaa-ajan vinkit sähköpostiisi.
Emme lähetä viestejä usein. Viestit kannattaa pitää tallessa ja palata niihin myöhemminkin.
Stadissa.fi - nappaa vinkit vapaa-ajalle!
Tämä kenttä on pakollinen.Anna sähköpostiosoite oikeassa muodossa.Syötä tiedot oikeassa muodossa. E.g.: 10 € / 15 €Tietoja ei ole tallennettu. Haluatko varmasti sulkea lomakkeen?Odottamaton virhe (kuten nettiyhteyden katkeaminen) esti tietojen tallentamisen.. Yritä uudelleen.Anna päivämäärä.Anna alkamisaika.Some dates are being edited. Please confirm your changes before submitting the form.Your upload exceeds the authorised amount. Please remove some files and try again.Tuntematon virhe esti kuvien tallentamisen. Kokeile uudestaan esimerkiksi pienentämällä ensin kuvatiedoston kokoa.You must accept the images publishing terms and condition.You forgot to choose an image to upload. Please select one now.Bad date format, please use the calendar to pick a date.