Talvipuutarhan pääsiäinen

Talvipuutarhan pääsiäinen hehkuu taas keltaisen ja oranssin sävyissä. Talvipuutarha on avoinna koko pääsiäisviikon.
Ovet ovat avoinna yleisölle maanantaista maanantaihin 14.-21.4.2025 klo 10-16.
Puutarhassa pääsiäistunnelmaa tuovat muun muassa keltaiset ja oranssit hyasintit, keltaiset begoniat, kevätvihmat ja krookukset ja komeat narsissit sekä kukkasitojien taidokkaat asetelmat. Talvipuutarhasta vinkataan, että tunnelmallista on nauttia puutarhan kukkaloistosta kasvihuoneen istumapaikoilla vaikka omia eväitä nauttien.
Talvipuutarhasta löytyy yli 200 erilaista kasvia kolmessa erihenkisessä huoneessa.
Palmuhuoneen näkymää hallitsevat kuningasmagnolia, suuret peikonlehdet sekä palmut ja noin 130-vuotias kameliapuu, joka on yksi kasvihuoneiden vanhimmista kasveista.
Läntisessä siivessä on vanhoja huonekasveja ja kulloisenkin sesongin kukkivia ruukkukasveja.
Kaktushuone on mehikasvien kasvupaikka. Huonetta hallitsevat aaloet ja pienin valkoisin kukin kukkivat rahapuut sekä lukuisat erilaiset kaktukset (kukinta parhaimmillaan touko-kesäkuussa ja marras-joulukuussa).
Kasvihuoneen edustan ruusutarha on kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin vuonna 1924 suunnittelema ja rakennuttama. Tarhaa rajaa molemmilta reunoilta muotoon leikatut lehmukset. Ruusutarhan välitasanteella ja kivimuurin juurella on laajat perennaistutukset. Ruusutarhan ryhmäruusulajikkeet kukkivat heinäkuusta syyskuuhun.
Lisää kukkaloistoa alueelle keväästä syksyyn tuo Talvipuutarhan edustan yläterassin kesäkukkaryhmä ja näyttävät ruukkuistutukset. Ruusutarhassa liikkuminen tapahtuu hiekkakäytävillä.
Talvipuutarhassa on monena pääsiäisenä yleisöä ilahduttaneet Nukketeateri Sytkyt:n esitykset. Esityksiä ei ole järjestetty nukketaiteilija Juha Laukkasen kuoleman jälkeen vuonna 2022.
Aiemmin Talvipuutarhassa oli pääsiäisenä myös tipuja, mutta lintuinfluenssan (2016) jälkeen ei tipuja enää ole ollut ohjelmassa.
Polkupyörät voi jättää yläpihalle, portista tultaessa vasemmalla.
Lastenvaunuille ja -rattaille on oma säilytyspaikka pihalla, niitä ei voi tuoda sisälle.
Vapaa pääsy
Kuva: Helsingin kaupunki
Katso myös: Pääsiäinen
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.