Harasoo! Venäläistä Kulttuuria Kanneltalossa 7.–11.10.2014
Dialogi venäläisen kulttuurin kanssa jatkuu! Toista kertaa järjestettävällä teemaviikolla tutustumme tänä vuonna mm. venäläisen uuden aallon muusikoihin sekä konsertein että kahdella dokumenttielokuvalla, joissa pureudutaan toisinajattelija Juri Shevtshukin persoonaan ja tuotantoon. Lisäksi matkataan Martti Suosalon ja kumppaneiden kanssa neuvostorunoilija-muusikko-kulttuuripersoona Vladimir Vysotskin tuotantoon ja taidemaalari Mikhail Siimeksen maalauksiin. Uusia musiikillisia vaikutteita tarjoilee mm. pietarilainen bändi Zorge.
Suomen venäläinen yhteisö toimii aktiivisesti myös lastenkulttuurin saralla. Aamupäivisin näemmekin useita lapsille suunnattuja esityksiä ja koko viikko huipentuu lauantaina 11.10. yhdessä Helsingin venäjänkielisten kulttuuritoimijoiden kanssa toteutettuun Koko perheen Harasoo! -päivään.
Harasoo!-viikon ohjelmasta ilmestyy myös oma painettu esitteensä suomeksi ja venäjäksi 4.8.2014.
Ohjelma:
ti 7.10. klo 17.15-18.45 Luento venäläisen populaarimusiikin historiasta
7.–25.10. Yulia Svyatenko: Ajatuksia paperilla
8.–25.10. Mikhail Siimes: Maalauksia ja veistoksia
ke 8.10. klo 10.15 Lastenkulttuurikeskus Musikantit: Maija Poppanen
ke 8.10. klo 17-20.45 Venäläinen keittiö
ke 8.10. klo 18.15 Avajaisklubi: Olga Shishkina
ke 8.10. klo 19 Totuus ja Valhe – Vladimir Vysotskin lauluja
to 9.10. klo 10.15 ja 11.15
Lasten teatteriyhdistys Pelikan: Pullapoika
to 9.10. klo 14 Anastasia Trizna & Espoo Jazz Trio
to 9.10. klo 19 Dobranotch
pe 10.10. klo 9.15 ja 10.15 Venäläisiä animaatioita lapsille
pe 10.10. klo 15.45 Elokuvat Pietarin musta koira ja Kuolema on väärässä
pe 10.10. klo 19 Kometa
pe 10.10. klo 20 Zorge
la 11.10. klo 10–16 Koko perheen Harasoo!
la 11.10. klo 16 Kate & Pasi: Suhde
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































