Presidentinlinnan avoimet ovet
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Presidentinlinnaan kolmena päivänä 12.–14. syyskuuta. Suomen tasavaltainen hallitusmuoto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Merkkivuoden kunniaksi avoimien ovien päivää vietetään Presidentinlinnan lisäksi myös Eduskuntatalossa, Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa.
Tutustumiskierros kulkee Presidentinlinnan keskeisten salien läpi. Tutustuminen tapahtuu omatoimisesti. Tiloissa on opasteiden lisäksi presidentin kanslian henkilökuntaa vastaamassa kysymyksiin. Saleissa on myös esillä valokuvanäyttely, joka kertoo Suomen tasavallan presidenteistä työssään. Kierrokseen on syytä varata aikaa noin tunti.
Avoimia ovia on järjestetty Presidentinlinnassa myös vuosina 2009, 2011, 2015 ja 2017. Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi järjestetyissä avoimissa ovissa Linnaan tutustui neljän päivän aikana yli 11 000 vierasta.
Eduskuntatalossa on avoimet ovet perjantaina 13.9. klo 14–19, Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa lauantaina 14.9. klo 10–15. Merkkivuotta juhlistetaan syyskuun toisella viikolla myös erilaisin tapahtumin.
Käytännön ohjeita tutustumiskierrokselle
Presidentinlinnan ovet ovat yleisölle auki torstaina 12.9., perjantaina 13.9. ja lauantaina 14.9. kello 10–15. Jonoon klo 15 mennessä tulleet vierailijat pääsevät vielä sisään, mutta uusia jonottajia ei tämän jälkeen oteta. Sisäänkäynti kierrokselle on osoitteesta Mariankatu 2 (lasiovet).
Presidentinlinnassa ei ole mahdollisuutta tavaransäilytykseen. Vierailijoiden kannattaa huomioida, että päällysvaatteita tulee pitää mukana kierroksen ajan. Isoja laukkuja tai reppuja ei voi ottaa kierrokselle mukaan. Sisään ei myöskään ole mahdollista tuoda lastenvaunuja. Pyörätuolilla liikkuvat ohjataan sisälle esteetöntä reittiä.

Peilisalin loistetta. Kuva: Soile Tirilä / Museovirasto
Presidentin työhuone, jossa pidetään mm. vuotuinen uudenvuoden puhe. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia
Tutustumiskierros alkaa Mariankadun sisäänkäynniltä, ja reitti kulkee mm. Valtiosalin, Ruokasalin, Peilisalin ja Goottilaisen salin läpi. Kierros päättyy Pohjoisesplanadin puoleiselle portille, josta yleisö poistuu linnasta (osoite Pohjoisesplanadi 1).
Edellisten avoimien ovien aikaan jono on ollut pitkä ja se on kiertänyt korttelin ympäri. Sää on epävakaista, joten sateenvarjoa suositellaan mukaan (Sadetutka).
Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
Suomen tennishuiput nähdään HPP Openissa Talissa |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |

































































