Punainen Sulka esittäytyy Narinkkatorilla 3.12.2016
Hinta: \\\"vapaa pääsy\\\"
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Punainen Sulka -kampanja järjestää yleisötapahtuman Helsingin keskustassa Narinkkatorilla 3.12.2016. Torille rakennetaan lava, jolla esitellään Punaisen Sulan ja sen keräyskumppaneiden toimintaa. Tilaisuuden juontaa TV:stä tuttu Juuso Mäkilähde, joka on yksi kampanjan Punainen Sulka -lähettiläistä.
Narinkkatorin esiintymislavalla tapahtuu kolmen tunnin ajan, kello 13-16. On musiikkia, leikkiä ja informaatiota. Lavalla esiintyy myös julkisuuden henkilöitä. Esimerkiksi Hjallis Harkimo on lupautunut esittelemään Tukikummit ry:n toimintaa.
Esiintymislavan lisäksi torilla on kolme toiminnan esittelytelttaa, joissa tiedon lisäksi jaetaan myös lämmintä keittoa.
Tapahtuman aikana lipaskerääjät kiertävät torilla ja kauppakeskus Kampissa tarjoten mahdollisuutta lahjoittaa kampanjan hyväksi. Samanaikaisesti torilla myydään arpoja kahden euron hintaan. Jokainen arpa voittaa, ja palkinnon voi lunastaa heti torilla olevasta teltasta.
Saman päivän iltana eli 3.12.2016 on Hartwall Arenalla sulkalähettiläs Juha Tapion upean ”Sinun vuorosi loistaa” kiertueen päättäjäiskonsertti. Konsertin avulla kerätään varoja Punainen Sulka –kampanjalle.
http://punainensulka.lions.fi/ajankohtaista/punainen_sulka_narinkkatorilla_3122016/
https://www.facebook.com/PunainenSulka/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.